Kun työkaveri pakotetaan terapeutiksi (eli hyvää ystävänpäivää!)

aino ja julia.jpg

Tämän ystävänpäivän haluan omistaa mun työkavereille. Kun kriiseilin töihin paluuta etukäteen, surin valtavasti sitä, että nyt joudun luopumaan kaikista ihanista uusista ja vanhoista äitiystävistäni. (Koska jos heitä ei näe lounaalla joka päivä, se tarkoittaa että heistä joutuu luopumaan ikiajoiksi. Käytännössä katsoen he ovat siis kuolleita minulle.) Olin kokonaan unohtanut, että töissä mulla on kanssa ihan sairaan hyviä tyyppejä ympärilläni.

Kuten vaikka Aino. Oon tässä nyt puolitoista viikkoa ”yrittänyt sopeutua takaisin työelämään” (kiukutellut milloin mistäkin, mitä en osaa tai muista), ja tämä mujer ratkaisee kaikki mun ongelmat alle minuutissa.

Miten mä saan Instasta sen niin, että kuvasta ei tule neliötä?! Mä en kestä! Haluan räjäyttää koko internetin! (Lause, joka on kuultu pelottavan usein lähiaikoina mun suustani.)

– Painat sitä valkoista neliönappulaa vasemmalla.

Mää kualen! Mä oon niin jumalattoman kyllästynyt kaikkeen kuuntelemaani musiikkiin! En ikinä löydä mitään kivaa enkä jaksa etsiä kun se on niin vaivalloista. En mää halua kuunnella mitään uutta mutta en jaksa kuunnella enää näitä vanhoja ja kaikki on ihan paskaa.

– Nyt laitat Spotifyn artistiradiosta soimaan joko Lana Del Reyn tai Bon Iverin.

Inhottavaa! En enää ehdi koskaan kirjastoon, kun pitää mennä töiden jälkeen himaan. Mitä mää nyt luen? Jotain mainoslehtisiä vaan. Mun aivot surkastuu pois ja elämä on pilalla. Tähänkö tämä lukemisharrastus nyt loppui?!

(Seuraavana päivänä.)

– Tässä, mä toin sulle kotoa lainaan tämän H niin kuin Haukka -romaanin. Moni on kehunut sitä, sä voit lukea sen ennen mua.

 

Sitten tämä nainen on ratkaissut työnsä ohessa mun ikäkriisin, työkriisin ja miten mun tulisi elää mun elämääni -kriisin. Perus.

Tästä voitte myös päätellä, millainen työkaveri ja ystävä mä olen. Sellainen esimurrosikäinen huomiolortto!

Mutta kuulkaa, se on ihan järjettömän tärkeää, että työkaverit on kivoja. Niiden kanssa viettää kuitenkin hyvin paljon aikaa. Oikeastaan enemmän kuin oman lapsen kanssa arkisin. Että siinä mielessä on ihan ok asetelma, jos oma lapsi on urpo ja työkaverit kivoja. 

 Millaisia työkavereita teillä on?

 

Kuvassa: Meillä oli tänään työpaikalla ystävänpäiväjälkkärit, taas melko #ilovemyjob-hetki. (Aino myös hyväksyi kuvan kertomalla elämän tärkeän tosiasian: "Pimeys on hyvä filtteri.")

 

 

Previous
Previous

#rakkauspuhetta (eli viisi ihanaa kommenttia)

Next
Next

Nihilistin matkaopas