Kulttuurikodin kasvatti fine dining -illallisella
Kun ihminen täyttää yksi vuotta, hänen maksansa ja munuaisensa alkavat taianomaisesti sillä sekunnilla kestää kaikenlaisen ruuan syömistä (paitsi hunajan, tuon saastaisen kryptoniitin). Myöskään viskihömpsyjä ei suositella 1-vuotiaalle iltamaidon kyytipojaksi, viskiä ihmisen maksa nimittäin alkaa kestää vasta maagisesti silloin, kun hänen maksansa on tasan 18 vuotta.
Kaikkiruokaisuuden tuomasta vapaudesta innostuneena lähdettiin messiin, kun vanha opiskelukaverini Heidi soitti ja kutsui minut + avecin ilallliselle Hoplopsteriin.* Kyseessä on Hoplopin pop up -ravintola, jossa lapset ovat olleet mukana suunnittelemassa huippuluokan illallista muille lapsille. Hela hoidon tuotto menee Lastenklinikoiden kummeille. Paikkana oli fancypancy ravintola Rosterin tilossa, joten me päästiin nauttimaan valkoisista pöytäliinoista, kankaisista serveteistä ja kynttilänvalosta
Mä tiedän, että vauvan kanssa voi ja jopa kuuluu mennä syömään Farangiin tai Juureen. Mutta ihan rehellisesti, se on niin kallista, että mun pitää saada nauttia illallisesta jokaisen euron edestä. (Myönnyn: en käytä dinneri-sanaa, kun niin moni mun lukija ilmeisesti oksentaa suuhunsa aina sen lukiessaan.) Jos mä vähääkään jänskään, alkaako Alppu ilmaista itseään liian kovaa ja korkealta, niin en nauti täysin siemauksin. Alppu on toki vanha ravintolalounailla istuja, enkä sillä lailla sen riekkumista pelkääkään, mutta tähän mennessä ei olla käyty koko perheen kanssa syömässä hienosti ihan mun itseni mukavuudenhalun takia. Mutta juuri siksi olikin niin virkistävää pyytää mukaan Mirja ja hänen miltei 2-vuotias tyttö ja istahtaa nauttimaan viiden (!) ruokalajin menusta.
Okei. Alkudrinkit oli todella hyvät. Alppu tykkäsi erityisesti pillistä. Jälkiruoka tarjoiltiin ensimmäisenä (lasten ehdotuksesta). Se oli hauska hillotäytteinen tikkari, jota Alppu ei ikävä kyllä päässyt maistamaan, koska hänen äitinsä on ihmishirviö. Tässä vaiheessa pöytiin tuotiin myös sellainen jatkuva tarina, jota pystyi lukemaan pitkin illallista. Se meni multa ja Mirjalta vähän ohi (koska meidän lapset eivät ihan vielä ole tarinoiden maailmassa niin syvällä), ja mä esimerkiksi luin makumatka-sanan maakuntamatkana ja ihmettelin, että aikamoista dadaa.
Mu suosikkikohta illallista oli se, kun tuolle 1-vuotiaalle tuotiin yhtä iso kimpale lihaa kuin mitä mulle. Alppu ihan pokerina otti käteensä sellaisen ison biitin ja tunki suuhunsa. Se oli todella brutaalin näköistä toimintaa. Ei se sitä kauan jäystänyt, mutta maistoi kuitenkin. Mulle tuli huono omatunto siitä, että Alppu söi annoksista niin vähän, joten yritin syödä senkin edestä ja no, se ei kannattanut se.
Hauskaa oli myös se, kun lasten kanssa pääsi kurkkaamaan keittiöön jubailemaan kokin kanssa ja ottamaan suloisia kuvia kokkihattu päässä.
Pieni miinus oli siinä, että fine diningistä tuttuun tapaan annoksia joutui vähän venailemaan. Normaalistihan se kuuluu pelin henkeen, koska ei sinne raflaan olla tultu mitään pikaruokaa vetämään. 1-vuotiaan kanssa kuitenkin kaksi ja puoli tuntia oli aikamoinen saavutus istua paikallaan. Lopulta me lähdettiinkin kiipeämään portaita ylös ja alas. Ja tähän suhtauduttiin tietenkin pelkästään hyvin.
Olin maininnut sisään tullessa, että tänään on muuten Alpun 1-vuotissyntymäpäivä. Mun sydän suli totaalisesti siinä vaiheessa, kun jälkiruokajäätelöt tuotiin pöytään niin, että annoksessa törrötti kynttilä. Henkilökunta lauloi onnittelulaulun Alpulle! Se oli niin elokuvakohtaus! Herregud, mä olen elänyt 29 vuotta haaveillen siitä, että mulle laulettaisiin ravintolassa Paljononneeeaaaavaaa, ja Alppu saa tämän kokemuksen ensimmäisenä syntymäpäivänään. Sellaista on kulttuurikodin kasvatin elämä.
Jos haluaa lukea mun sepustusta paremman arvion Hoplopsterista, niin tsekatkaa Hannan soppa -blogista. Siellä on myös aika mässyt kuvat ruuista! Tältä erää nuo Hoplopsterin illalliset ovat ohi, mutta saattaa olla, että tulevaisuudessa nousee uusi pop up -rafla lapsille. Toivotaan näin!
*Hoplopster tarjosi illallisen meille.
Loppuun ihan tällainen käytännöllinen kysymys. Tykkäättekö enemmän, että kaikki teksti on pitkänä pötkönä kuvien jälkeen vai siroteltu kuvien keskelle? Kumpaa on helpompi lukea esimerkiksi puhelimella?
Kuvat: Minun ja Heidi Penttisen kamerasta (Heidi esiintyy viimeisessä kuvassa).
Lue myös:
Helsingin vauvaystävällisimmät lounaspaikat