Siihen on syynsä, miksi olen taloudellisesti niin varovainen

Olin viime viikolla Yle Aamun Jälkipörssissä juttelemassa yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Elena Gorschkowin, pääekonomisti Tiina Heleniuksen ja toimittaja Rosa Kettumäen kanssa korona-ajan taloudesta.Juttelimme aiheesta, josta olen puhunut paljon saman ikäisten kavereideni kanssa. Meillä 1980-luvun lopulla syntyneillä ihmisillä on monilla tunne siitä, että elämä on epävarmaa, ja tästä syystä suurien riskien ottaminen pelottaa. Veikkaan, että ainakin omalla kohdalla tämä tunne on johtanut tietynlaiseen säästämis- ja varautumiskierteeseen. Olen esimerkiksi itse ollut nyt kaksi ja puoli vuotta yrittäjänä. Olen koko tämän ajan hullun lailla pyrkinyt keräämään yritykseni taseeseen rahaa, jotta selviäisin kaikenlaisista kriisitilanteista – ja koska olen ajatellut, että työt voivat loppua koska hyvänsä. (Tase tarkoittaa yrityksen varallisuutta eli velkoja ja omaa pääomaa tilikauden viimeisenä päivänä.)Jos miettii meidän tähänastista elämää, niin tälle on helppo nähdä syy.Minä olen syntynyt 1987 ja aloittanut koulun 1994, juuri laman loppumetreillä. Minulle kirjojen kierrättäminen oli aivan normi, koska en osannut verrata muuhun. Jälkikäteen olen kuitenkin lukenut laajoista seurantatutkimuksista, että erinäisten säästötoimien takia juurikin tällä ikäryhmällä on mennyt heikosti. Kolmasosa 1987 syntyneistä oli saanut 25-vuotiaaksi mennessä psykiatrisen diagnoosin. Noin 30 prosenttia oli jossakin vaiheessa turvautunut toimeentulotukeen, jonka tarkoitus on viimesijaisena tukena edistää itsenäistä selviytymistä. Kaikille ei tietenkään ole käynyt mitenkään ikävästi elämässä (eikä diagnoosi tarkoita myöskään mitään tuomiota), mutta on tuo hurja luku.No, sitten päkisteltiin koulussa ja yritettiin hoitaa asiat oikein. Moni meni korkeakouluun. Kuitenkin vuonna 2008 iski uusi lama, juuri silloin, kun meidän ikäluokka oli itsenäistymässä. Tämä tarkoitti sitä, että koko opiskeluajan vallitsi sellainen hienoinen pohjavire, ettei tässä mitään töitä tulla saamaan. Ensin vähän horistiin, että kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, niin töitä olisi, mutta enpä ole kuullut kenestäkään, joka olisi saanut jonkun suuren ikäluokkalaisen duunin. Moni työpaikka katosi tuossa lamassa.No mutta, sitten tuli nousukausi. Ihmiset alkoivat työllistyä, he uskalsivat jopa perustaa yrityksiä. Minulla on ystäviä, joilla on parikymmentä henkeä työllistäviä firmoja. Heihin verrattuna oma yhden naisen firmani on aivan tällaista mukavaa piiperrystä (yhtään vähättelemättä omaa työtäni). Muita työllistävillä ihmisillä on valtava vastuu työntekijöistään: Firman pitää koko ajan tehdä tulosta, jotta työpaikat säilyvät. Se ei ole ihan helppo homma.Olenkin vähän sitä mieltä, että kun puhutaan yrittäjistä, sillä on valtava ero, onko pelkkä itsensä työllistäjä vai onko harteilla myös muiden ihmisten elanto. Siinä on yrittäjän vapaus aika kaukana, jos pitää iltaisin miettiä, mistä repii työntekijöiden palkan vuoden päästä. Arvostan aivan valtavasti muita työllistäviä ihmisiä, ja kaikki sellainen puhe, että "yrittäjä riistää työntekijöiltä" on aivan täyttä shaissea, kun puhutaan suomalaisista pk-yrityksistä. Yrittäjä ottaa valtavan riskin perustaessaan firman, satsatessaan siihen aikaa, vaivaa ja usein myös omaa rahaakin. Hän todellakin ansaitsee tienaamansa lisäarvon. Usein toivoisin, että yritysten työntekijät ymmärtäisivät sen yksinkertaisen mekanismin, että jos yritys ei tuota rahaa, pian ei ole työpaikkoja.Tämä yrittäjien ylistyspaasaus tuli tähän väliin siksi, että nyt ollaan taas tilanteessa, jossa shaisse osuu naamaan ja ihmisten pyrkimykset, rohkeus ja vaivannäkö meinaavat jälleen valua kankkulan kaivoon. On aivan kamalaa, jos nyt moni kolmekymppinen yrittäjä joutuu tekemään konkurssin tämän todella ennustamattoman koronan takia. Ystävieni kanssa olenkin keskustellut, että jos nyt firma kaatuu, niin tuskin enää ihmiset jaksavat perustaa uutta muita ihmisiä työllistävää yhtiötä. Siinä kohdassa menee sitten mieluummin muiden palvelukseen ja antaa myös muiden kantaa yrittäjän riskin. Tämä on ongelma, koska Suomi nimenomaan tarvitsee yrittäjiä, joissa on työpaikkoja.Minulle tuli hyvä mieli, kun keskustelussa itseäni hieman vanhempi Elena osoitti suurta myötätuntoa tätä nuorta yrittäjäsukupolvea kohtaan. Olen nimittäin jollain lailla tottunut kuulemaan myös sellaista puhetta, että meidän sukupolvi on jotenkin itsekästä ja mukavuudenhaluista, emmehän me herra paratkoon enää viitsi edes synnyttää uusia veronmaksajia tähän valtioon! Niin sitten, kun joku muukin myöntää, että kyllä, meillä kasarin lopun lapsilla on ollut paljon huonoa tuuria mitä tulee omaan, valtion ja maailmantalouteen, niin siitä tulee hyvä mieli. Että empatiaa tänne kiitos!Olen kuitenkin itse ollut hirveän tyytyväinen meidän hallituksen toimiin. Heistäkin suurin osa on nimittäin juurikin näitä saman laman lapsia, he tietätävät nämä hommat. Fanitan meidän viisikkoa valtavasti. Nämä yrittäjille osoitetut tuet ovat hieno kädenojennus ja keino pitää mahdollisimman moni elinvoimainen firma pystyssä yli tämän kriisin.Mutta nyt kun mietin vaikkapa omaa varautumistani ja sellaista pientä pelkoa, että mitä jos työt jossain vaiheessa loppuukin, niin eipä se pelko ole mitenkään turha ollut. Oikeastaan se on ollut ihan tervettä varautumista tulevaisuuteen, koska sellaisena näen tämän maailman. Kaikenlaista voi tapahtua. Samaan aikaan on kuitenkin sanottava, että juuri tämän takia meillä on hyvinvointivaltio. Kun kenelle tahansa voi käydä ikäviä juttuja, niin on tärkeää että yhteiskunta toimii turvaverkkona näissä tilanteissa.Kuvat: Otin vähän screen shotteja esiintymisestäni. Ja en muuten matchannut noita Mama korun korviksia tuohon palkkiin tarkoituksella (olisinpa!)Lue myös:Korona köyhdyttää nopeasti