Kirjoitimme Lapsiperheen parisuhdekirjan vuodessa
Oli vuosi 2017 ja huhtikuinen perjantai, kun roudasin jonkinlaisessa loskassa Alpun kärryjä Vallilassa. Alppu ei millään suostunut pitämään hanskojaan kädessä ja olin aivan järjettömän huonolla tuulella: Olin koko kevään miettinyt, mitäs hittoa tekisin elämälläni, tuntui siltä, että olin täysin umpikujassa.
Raisa laittoi viestiä, että tule Helsingin kahvipaahtimoon juomaan kupponen, ja minä menin. Oksensin Raisalle kaiken pahan oloni ja sanoin, että tarvitsen nyt jonkun sellaisen projektin tähän, josta tulee sellainen olo, että pääsen elämässäni eteenpäin enkä junnaa vain paikallani.
Raisa oli pitkään pyöritellyt mielessään ideaa kirjasta, jossa purettaisiin sitä, miten parisuhde muuttuu lapsen tulon myötä. Joka kerta kun Raisa puhui tästä, pursusin ideoita siitä, mitä kaikkea siinä pitäisi käsitellä (eli siis mitä ongelmia minulla oli ollut). Tuona perjantaina sanoin Raisalle, että ota minut mukaan tekemään tätä kirjaa, tehdään se yhdessä!
Ja siltä istumalta sovittiin, että kyllä vain, tehdään tämä yhdessä.
Olin itse tuolloin vielä päivätöissä A-lehdillä, ja kesä oli tulossa. Idea alkoi kuitenkin elää, ja puhuttiin aiheesta pitkin kesän kuukausia. Vaikken ollut koskaan kirjoittanut niin pitkää teosta kuin kirja, tiesin jotenkin, että tämä ei nyt enää jää vain puheen tasolle. Sitten irtisanouduin sopivasti omasta duunistani ja minulle vapautui aikaa miettiä tätä enemmän.
Yhtenä syyskuisena aamuna sitten kokoonnuttiin meidän työhuoneelle Vallilaan ja tehtiin kirjaan synopsis: Tällaisia lukuja siinä pitää olla, tällaisia asiantuntijoita haastatella, tällainen äänensävy siinä on oltava ja näihin ongelmiin me etsitään vastaukset.
Olimme niin varmoja asiastamme, ettei millään tavalla yllättänyt, kun kaikki kustantamot, joita lähestyimme, halusivat tavata meidät. Käytiin kolmessa paikassa juttelemassa ja päädyttiin lopulta tekemään kirja Otavalle. Otavan valitsimme, koska se on niin iso ja arvokas talo, siellä oli tosi sympaattisia ihmisiä töissä ja no, mun mielestä myös Otavan rakennus Uudenmaankadulla (etenkin niiden portaikon tummanvihreät seinät!), on aivan taivaallinen. Ajattelin, että olisi siistiä olla ihminen, jolla on asiaa tähän paikkaan.
Oli puhdasta sattumaa, että juuri samana syksynä päädyin kirjoittamaan myös tuon Kaikki rahasta -kirjan Gummerukselle. Siinä on myös kustantamo, jota voin suositella kelle tahansa kirjailijalle. Siellä on aivan älyttömän ihanaa jengiä töissä ja aivan törkeän hyviä juhlia. (Juuri perjantaina olin Kaarlenpäivän illallisilla, joissa oli ihan taianomainen tunnelma.) No, kirja-alan ihmiset ovat lähtökohtaisesti älyttömän ihanaa, humaania ja älykästä porukkaa. Niissä piireissä voi tällainen humanisti tuntea olonsa syvästi kotoisaksi.
Sovittiin Otavan kanssa, että tehdään sinne pari näytelukua, joilla todistamme kykymme kirjoittaa. Se meni mukavasti, ja sitten oli aika kirjoittaa kustannussopimus. Oli aivan älyttömän siisti tunne saada marraskuussa 2017 postissa sopimus allekirjoitettavaksi: Tässä sitä ryhdytään nyt ihan oikeasti tietokirjailijoiksi! Sairasta menoa!!! Juotiin skumpat jos toisetkin sinä iltana.
Seuraavaksi kirjoitimme muutamia apurahahakemuksia, jotka sujuivat oikeastaan aika hyvin. Saimme Jokesilta molemmat 4000 euroa ja Otavan kirjasäätiöltä 2000 euroa. Ja sitten sain vielä 1500 euroa ennakkoa kirjasta. Parastahan apurahoissa on se, että ne ovat 20 000 euroon saakka verovapaita, eli sain 6000 euroa nettona käteen! Sillä pystyi hyvin elelemään nuo kirjoituskuukaudet. (Rahakirjaa varten sain Kordellinilta 4000 euron apurahan, eli vuoden aikana sain yhteensä 10 000 euroa apurahaa, onni potki!) Apurahoissa on se kinkkisyys, että niiden varaan ei voi koskaan laskea, niitä tulee jos tulee, mutta pitää varautua siihen, että kirja kirjoitetaan pyhällä hengellä (eli yöllä, kun päivisin tehdään palkkatöitä). Oli myös lukuisia paikkoja, joista ei saatu mitään, kuten Kone tai Suomen tietokirjailijat. Kirjojen myynnin rahat sekä kirjastolainauskorvaukset tulevat sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta niihin suhtaudun vähän niin, että tulee jos tulee jotain.
Otavalla sovittiin aikatauluksi, että käsikirjoitus on valmis syyskuussa 2018 ja kirja ilmestyy tammikuussa 2019. Aikataulu toimi hyvin, sillä sain rahakirjan sopivasti pois käsistäni toukokuussa 2018. Olin keväällä ehtinyt kirjoittaa pasukirjaa jo muutaman luvun, mutta kesä-, elo- ja syyskuussa laitoin sitten kunnolla hösseliksi.
Raisan kanssa työskenteleminen oli taivaallista. Ensin jaettiin luvut: mitä kumpikin haluaa kirjoittaa. Käytiin aamupalalla kivoissa paikoissa, hiottiin lukujen näkökulmia ja paasattiin. Raisa on lahjakas toimittaja, joka on kirjoittanut paljon esimerkiksi Hesariin ja moniin aikakauslehtiin. Lisäksi hän on erinomainen editori, joten oli tosi helppoa pallotella kaikkea mahdollista yhdessä.
Kun rahakirjan tekeminen oli muutamassa kohdassa ihan sellaista kivireen vetämistä, niin olen edelleenkin jotenkin ihmetyksissäni siitä, että tämä parisuhdekirja meni jotenkin niin omalla painollaan.
Meillä oli erinomainen kustannustoimittaja, Päivi Syrjänen, jonka kanssa kaikki sujui aivan kuin vettä vain. Palloteltiin tekstitiedostoa viime syksynä edes takaisin ja viimeiset korjaukset lähetettiin kustantamoon marraskuussa. Sitten käsis olikin yhtäkkiä poissa käsistä ja poissa mielestä!
Joulukuussa kävimme Otavan pressissä puhumassa pian ilmestyvästä kirjasta. Siellä annoimme myös ensimmäisen virallisen haastattelun aiheesta (käykää katsomassa Iltalehden sivulta video!)
Koko homma alkoi tuntua todelliselta, tässä me oikeasti ollaan muiden fiksujen ihmisten joukossa (kuten Pekka Haaviston, joka on kirjoittanut interreilauksestaan kirjan).
Nyt tammikuussa olemme antaneet yksin ja erikseen haastatteluja eri mestoihin, viimeisimpänä esimerkiksi Raido Helsingin aamuun (tsekatkaa torstai 24.1.). Lisäksi kävin perjantaina Naisasiatoimisto Kaartamo ja Tapanainen -podcastissa puhumassa lapsiperheiden metatyöstä ja rahanjaosta. Huikkaan täällä, kun tuo jakso on ulkona.
Ja nyt on meneillään paras osuus: Pääsee katsomaan, kun kirja alkaa elää omaa elämäänsä ja siitä saa palautetta. Oli esimerkiksi ihan mielettömän siistiä nähdä Helsingin Sanomissa "Helmetin top 5 eniten uusia varauksia saaneet tietokirjat -listalla" teos! Tähän mennessä olen saanut instassa, livenä ja täällä blogissa vain hyvää palautetta, mutta kyllä me kritiikkikin kestämme!
Suurin toive on, että oikeat ja kirjaa kaipaavat ihmiset löytävät sen. Koska siksi me tuo kirjoittettiin. Että ihmiset eivät astuisi samaan paskaan mihin itse tuli astuttua ja että sekä naisten että miesten onnellisuutta laskevat huonot kulttuuriset rakenteet saataisiin pikkuhiljaa murrettua. Ehkä sitten, kun Alppu jonain päivänä ehkä hankkii jälkikasvua, sukupuolella ei ole enää mitään merkitystä sen suhteen, kuka hoitaa vauvelssonia kotona ja kuka pakkaa päiväkotirepun. Siihen tähdätään!
Jos kirjan kirjoittamisesta, kustannussoppareista tai muista tulee mieleen kysyttävää, niin kysykää ihmeessä!
Lue myös:
Lapsiperheen parisuhdekirja esittelyssä