Keskustelun dominoija ei ole aina syypää tilanteeseen

Sain blogiini kommentin, jossa joku pohdiskeli sitä, että jos on paljon mielipiteitä ja sanoo ne mielellään ääneen, niin jyrääkö sitä vahingossa muita ja päätyy olemaan liikaa äänessä.

Kuulostaa tutulta. Meille on Mirjan, Raisan ja Mariannan kanssa tullut miltei tavaksi se, että joku laittaa kivan illan jälkeen yhteiseen chattiin viestiä: "Ah, puhuinko eilen liikaa itsestäni? Jäi jotenkin kaivelemaan!" Sitten kaikki vastaavat: "Et todellakaan! Mutta minä saatoin puhua!"

Olemme kehitelleet säännön, että jos päässä edes välillä käy epäilys siitä, dominoiko itse keskusteluja, totuus on luultavasti se, että näin ei ole, vaan ihminen oikeasti ottaa muut huomioon. 

Yleensä kun puhutaan huonoista keskustelijoista, valitetaan vain niistä ihmisitä, jotka puhuvat liikaa itsestään tai ovat suupaltteja. Juu, onhan sellainen ärsyttävää, että joku vie kaiken ilmatilan keskustelulta tai pahimmillaan puhuu päälle joka käänteessä. Kyllä minäkin näitä tyyppejä olen todellakin tavannut. Kääntöpuolena olen huomannut, että joskus sitä voi ajautua tällaiseen horisijan tai viihdyttäjän rooliin ihan vain siksi, että muut osapuolet ovat niin tuppisuita. Olen yhä enemmän sitä mieltä, että kaikkien keskustelun osapuolten pitäisi ottaa vastuuta keskustelun kulusta eikä vain miettiä mielessään, että joriseepa tuo nyt liikaa tai puhuu tylsiä. Tietenkin jos ujostuttaa, ei satu olemaan mitään sanottavaa tai on vaikka niin väsynyt, että on rentouttavampaa vain kuunnella kuin osallistua itse porukassa väittelyyn, niin se on oikein ok. 

Ennen saatoin myös ärsyyntyä siitä, että minä kysyn ensin jonkun kuulumisia ja sitten tämä ei kysykään niitä minulta takaisin. Mitä itsekkyyttä ja mikä etikettivirhe! Nykyään ajattelen, että tässäkin pitää ottaa vastuuta: Vaikka toinen ei kysy, niin voi omat kuulumiset silti kertoa. En enää hakemalla hae tilaisuutta loukkaantua ystävälle, joka ei tajua kysyä juuri niitä asioita, joita hänen pitäisi sillä hetkellä kysyä. Sitä paitsi usein keskustelu ajautuu niin nopeasti johonkin aiheeseen, että sitä ei miltei muista palata siihen alun kuulumis-hommaan uudestaan.

Omasta näkökulmastani pahimpia keskustelukumppaneita ovat ne, jotka eivät tuo koskaan yhtään mitään itsenäisesti pöytään ja joilta joutuu nyhtämään jokaisen tiedonmurun tai mielipiteenaihion syvähaastattelutekniikalla. Jotkut pitävät tällaisia ihmisiä mystisinä ja kiinnostavina, itse pidän tällaista vain vaivalloisena. 

Se, mistä keskustellaan, on niin ikään kaikkien vastuulla. 

Elämän parhaita hetkiä ovat sellaiset, kun ajaudutaan kiinnostavaan keskusteluun kaverin tai kaveriporukan kanssa. On niin siisti tunne, kun joku jutustelu oikein lähtee lentoon: samaan aikaan odottaa omaa puheenvuoroa ja janoaa tietää, mitä muilla on sanottavana aiheesta. Kiinnostavissa keskusteluisssa oppii uutta ja saa selkeyttä omiin ajatuksiin. 

Ja sitten vastapainona on tylsät keskustelut. Totta kai osa keskusteluista on automaattisesti vähän kädenlämpöisiä, enkä nyt oletakaan, että aina illallispöydässä tulisi uskomattomia ja syvällisiä oivalluksia elämässä. (En luonnollisestikaan puhu nyt mistään bussipysäkin small talkista, vaan tilanteista, joissa on mahdollisuus jutella kiinnostavasti.) 

Aiemmin ajattelin, että jos keskustellu ajautuu pitkästyttäville urille, tyyliin käydään jälleen kerran samat pointit siitä, miksi ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on vaikeaa ja lentäminen niin ihanaa tai aletaan listata yhdessä, mitä erilaisia lasten tv-sarjoja 1990-luvulla tehtiin, olen tuomittu tylsyyteen koko illaksi. Mutta ai että, sitten kontroversiaali ja sovinistinen idolini, Mad Menin Don Draper sanoi jotain erinomaista:

If you don't like the conversation, change the subject.

Jos aihe tylsistyttää, niin on laiskaa ajatella, että nuo nyt vain on tylsiä keskustelijoita. Keskustelut tuppaavat ajatumaan helposti vanhoille urille, jos niitä käyvät ihmiset eivät skarppaa. Ihmiset ovat myös välillä vähän väsyneitä, ja uupuneella päällä voi olla vaikea miettiä uutta säkenöivää aihetta. Olenkin viime aikoina yrittänyt sellaista, että otan yhä enemmän vastuuta keskustelun kulusta ja saatan jopa etukäteen miettiä aiheita, joista voisi olla juuri tämän ystävän tai kaveripiirin kanssa tällä kertaa jauhaa.

(On ilmiselvää, etten nyt tarkoita tällä tilanteita, joissa joku ystävä valittaa huolistaan, ja minä alkaisin puhua jostain ihan muusta. Olen kuitenkin ihan normaali empatiaa tunteva ihminen.)

No niin, nyt vaikutan joltain sairaalta keskustelupoliisilta, joka merkitsee vihkoonsa jälkikäteen, tuliko nyt uutta ja kiinnostavaa dataa vai oliko juttuhetki silkkoa sisältä. Ja se on juuri oikea vaikutelma. Kotini hyllyt ovat täynnä vihkoja, joissa pieniä merkintöjä siitä, miten "tänään Anna kertoi kiinnostavan uuden ajatuksen" ja "tänään Erkan jutut vähän toistivat sitä samaa, mistä viimeksi puhuttiin".

Millaiset keskustelut ovat kiinnostavimpia?

Kuvissa ihmisiä, joiden kanssa en muista käyneeni yhtäkään tylsää keskustelua ikinä (paitsi tuo alin kanttura, hänen kanssaan tulee joskus öiseen aikaan vähän luupattua samoja aiheita). 

Lue myös:

Ystäviäkin voi deittailla

Ärsyttävä matkakumppani ei ehkä voi itselleen mitään

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN