Kesä kuikuilee jo
Aaah, lasten ja aikuisten aurinkorasvakausi on avattu. Kaikenlaiset työhommat, kodinhoitohommat ja muut velvollisuudet alkavat tuntua vierailta ja turhilta, tekisi mieli vain käveleskiä ulkona ja jättää jälkeensä nyssyköitä täynnä vähän likaisia lastenvaatteita ja hiekkaisia vesipulloja ja aurinkorasvatuubeja. Kesä!
Tämä toukokuun aika on sellaista taianomaista syöksymistä eteenpäin. Olen kävellyt joinain päivinä 15 kilsaa vaunujen kanssa, yhtenä Roihuvuoren hanamista Herttoniemen Verson ja siirtolapuurtarhan kautta kotiin, toisena Hakaniemen toriaamiaiselta kohti Töölöä ja Hietaniemenrantaa ja sieltä Pikku-Finlandian lounaan kautta kotiin.
Taaperon (tai kuten isosisko kutsuu: taaperoli) polvet alkavat olla monista housuista kuluneet puhki. Se möyrii intohimoisesti hiekassa ja asfaltilla, ei kävele vielä, ja ulkopuku on vähän liikaa.
On ihanaa, kun voi pysähtyä pojun kanssa sinne tänne, imettää istuen kadun rotvallilla ja vaihtaa vaipan leikkipuistossa. Elämä on niin helppoa tässä lämmössä!
Olen syönyt ison jäätelöannoksen Jädelinossa (mansikka ja suklaa, mulla on joku turvakaipuu lapsuuteen makujen suhteen?), hengaillut lasten kanssa Redin kattopuistossa, ehdottanut iltapuistoa naapuruston lasten kanssa ja syönyt Ooni-pizzaa, kun naapurin Pia ja Marko kutsuivat syömään kotiin tullessani.
Yhden illan olen istunut vanhojen Demi-työkavereiden kanssa terassilla Teurastamolla, ihan super kivaa ja vitsi miten nämä vuosia päivittäin mun arjessa olevat ihmiset ovat edelleen tuttuja ja hauskoja. Yhteisiä puolimaratonlupauksia annettiin.
Lapset ovat olleet tapansa mukaan hyvin hauskoja. Etenkin keskimmäinen, sen suusta tulee usein silkkaa kultaa.
“Äiti, voitko näyttää sen sun kahvihampaan?”
“Äiti, mä haluaisin nähdä todellisia kuvia.“
“Tykkäänköhän mä tästä lehdestä…” (osoittaa hampurilaisen sisällä olevaa pinaatinlehteä ja pitää pienen taidepaussin) “No en tietenkään!”
Mutta on tuo 7-vuotiaskin aika ihana. On paljon kysymyksiä, ja paljon vastausyrityksiä. Kuten illalla, kun luulen jo tyypin nukahtaneen ja hän ilmaantuu mun ja Tikin luo:
“Yks pikku juttu. Mikä on mafia?”
Ja vitsit että tämä tuntuu niin siistiltä ja palkitsevalta, kun tuo pienin noista alkaa olla ihan menossa mukana, konttaa aina sinne missä sisarukset on ja tapailee jo naurua silloin, kun muut nauraa jollekin.
Ihania ihania päiviä!
