Kateus ohjasi minut tähän pisteeseen
Tavallisesti en ole erityisen kateellinen kellekään. On mennyt vuosia, jolloin olen ollut niin tyytyväinen elämääni, ettei ole ollut mitään syytä kadehtia ketään.
Viime vuosi oli kuitenkin sellainen, jolloin olin kateellinen vaikka kenelle. Mun päässä pyöri sellaista perustavanlaatuista minäkin haluan, mitä tuolla on -kateutta, joka oli välillä hermoja raastavaa. Tajusin kuitenkin pian, että nämä omat kateuden tunteet voi valjastaa helposti käyttöönsä. Ne nimittäin selvästi kertoivat mulle, etten ollut kaikkeen elämässäni tyytyväinen ja toisaalta myös ohjasivat siihen suuntaan, mitä haluaisin lisää elämääni.
Kateuden pistot tulivat milloin mistäkin. Siitä, että joku oli onnistunut lähtemään sunnuntaiaamuna aikaisin lapsensa kanssa metsään tai siitä, että joku oli saanut jonkun hienon projektin hoitaakseen tai peräti valmiiksi.
Kun joku kertoi jostain upeasta saavutuksestaan Facebook-statuksessaan, tuntui, että oli sosiaalisesti pakotettu likettämään toisen tekstiä, vaikka oikeasti haluaisin vain piilottaa koko tyypin feedistäni ikuisiksi ajoiksi.
Mun oli sitten vain päätettävä, että puhuttelen itseäni, niin kuin Hannes Hynönen konsanaan. Kysyin itseltäni: Mikä tässä asiassa on kadehdittavaa? Yritin katsoa kateuden kohdetta kokonaisuutena. Näinkö minä nyt kaikki puolet asiassa? Jos olisin metsässä sunnuntaiaamuna, en olisi saanut nukkua pitkään. Jos minulla olisi tuommonen projekti, siihen menisi tosi paljon aikaa enkä voisi tehdä jotain muuta meneillään olevaa projektia.
Olin välillä myös täysin ristiriitaisista asioista kateellinen: Tuolla on noin paljon vapaa-aikaa. Ja tuolla noin paljon hommia!
Joskus kävi niin, että kun olin mahdollisimman objektiivisesti pyrkinyt tarkastelemaan kyseistä kateuden hyökyaaltoa (jos suvaitsette dramaattisuuteni), eikä sitä ollut saanut järjellä puhuttua pois korventamasta sielua (kateus on selvästi kielikuvissani sekä vettä että tulta), mun piti vain hyväksyä tosiasia: Ok. Minäkin haluan elämääni enemmän tuommoista, mitä tuolla tyypillä on.
Minun – ja monen muun ikäiseni ihmisen – perimmäinen ongelmahan on oikeastaan se, että ei tiedä, mitä haluaisi. Ei niinkään se, etteikö saisi sitä, mitä haluaa. Näin ollen kateus voi antaa suuntaa sille, mitä kohti pyrkiä. Sitä kateutta voi käyttää kompassina. (Okei, lopetan ihan just nämä omituiset kielikuvat.)
Yksi tällaisista hetkistä tapahtui ehkäpä joskus huhtikuussa, kun olin töissä ja Raisa tuli käymään siellä puhumassa jostain työasiastaan. Se oli just haastatellut jotain älyttömän kiinnostavaa tutkijaa Trendiin ja oli liihottamassa seuraavaan kiinnostavaan tapaamiseensa. Me istuttiin A-lehtien terassilla, juotiin kahvia ja Raispuutto suorastaan hehkui vapautta ja sitä, että se on päivittäin töissä innostavien asioiden parissa. Mulle tuli todella vahva tunne siitä, että hitto tuo nainen elää sitä elämää, mitä minä haluaisin elää. Luonnollisesti kerroin Raisalle, miten kateus syö minua kuin leipää, ja Raisa vain sanoi lakoniseen raisamaiseen tapaansa, että no, kaikki tämä on täysin sun saavutettavissa. Sen kun vaan.
Tästä meni vielä puolisen vuotta, ennen kuin sen kun vaan tapahtui ja irtisanouduin. Nössöilin ja tarvitsin aikaa sulatella asiaa.
Tietenkään kaikkea ei voi lopultakaan saada, ja ylipäänsä nämä tällaiset kateushorinat ovat usein nimenomaan hyväosaisen naisen ensimmäisen maailman ongelmia. Eli joskus kannattaa myös laittaa perspektiiviä omalle elämälle ja lopettaa väninä.
Mutta joskus taas voi kuunnella kateellista mulkvistiä eukkoa sisimmässään, ja antaa sen johdattaa.
Nyt olen ollut kaksi kuukautta liihottelemassa paikasta toiseen kuin Raisa, ja voin sanoa, ettei kateus enää kuulu mun päivittäiseen tunteiden kavalkadiin. Olen niin tyytyväinen, ettei tarvitse olla kateellinen. (Toki olen vähän kateellinen (työhuone)ystävälleni Ronjalle, joka sai kutsun Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhliin!!! Mutta öö, kuka ei olisi!)
Tämä on ilmiselvää, mutta on paljon helpompaa olla iloinen ja onnellinen muiden puolesta, likettää niiden statuksia puhtaasta sydämen hyvyydestä (koska siitähän like-nappulan painamisessa on kyse) kuin piinallisesti vain miettiä, että mullekin tommosta, helvete också.
Mille olette olleet viimeksi kateellisia? Voiko siitä olla jotain hyötyä teille?
Kuvassa: Yhtenä sunnuntaina minä sitten onnistuin menemään sinne metsään ja pitkospuille Alpun ja Idan kanssa!
Lue myös:
Nelikenttä vie urapohdintosi eteenpäin
Kerro ammattisi plussat ja miinukset
Verotiedot tekivät kateelliseksi