Kaksi aikuista, kaksi makkaria
Ruokailuhuone muutetaan päämakkariksi, eli minun makkariksi, jossa on iso sänky ja jonne lapset mahtuvat öisin kömpimään. (Vauva nukkuu ensimmäisen vuotensa vieressäni, tällä kertaa en edes yritä huijata itseäni ja roudata pinnasänkyä pölyttymään makkarin nurkkaan, kun ei se siellä kuitenkaan ole.)
Olemme miettineet asumiskuvioita nyt aika paljon, kun kolmas lapsi saapuu huhtikuussa. Meillä on nyt 78 neliötä ja periaatteessa kolme makuuhuonetta. Yksi niistä vain on ollut ruokahuonekäytössä.
Haaste ei oikeastaan ole se vauva, koska semmonen nyt mahtuu vaikka jonnekin vessanpöntön taakse (ja luultavasti sieltä se löytyy noin vuoden sisältä, mikä siinä on että pitää aina tunkea tommosiin paikkoihin?!).
Meille suurin haaste on se, että me tarvitaan aikuisille kaksi makuuhuonetta. Eikä vain makuuhuonetta, vaan myös työpiste. Tämä etätyöaika on pian kestänyt kaksi vuotta, ja olen aivan kurkkuani myöten täynnä sitä, että meidän ruokapöytä on aina täynnä johtoja.
Minä vihaan, vihaan, vihaan johtoja!
Johdot ovat saastaisinta paskaa, mitä maailmassa on. Kaiken maailman energiajuomatölkit, kahvikupit, puoliksi syödyt salaatit, kynät, vihot sun muut kestän. Mutta johdot. Ne ovat helvetin linnakkeen rakennusainetta.
Ja etätyö tarkoittaa jostain syystä sellaista matrixmaista johtojen paratiisia.
No niin. Palatkaamme aiheeseen.
Molemmille aikuisille oma makkari
Tarvitsemme tosiaan kaksi aikuisten makuuhuonetta, koska Tiki on pian nukkunut viisi vuotta meidän sohvalla.
Pitkään se oli sellaista, että hän aina keskellä yötä siirtyi sohvalle silloin, kun lapsukaiset pikkuhiljaa valuivat meidän sänkyyn. Minulle ei jostain syystä ole ongelma nukkua lasten kanssa. Oikeastaan jopa tykkään siitä, kun pieni keho pönkeää minua kohti. Jos tulee liian lähelle, pönkeän sen takaisin. Rakastan myös yli kaiken tunnetta, kun jompikumpi lämmittelee vähän viileitä jalkapohjiaan minun selkää vasten. Voiko suurempaa hellyyttä olla!
En myöskään ihan kauheasti heräile lasten meininkeihin (paitsi pissaamiseen, se on harmillinen ja silloin tällöin tapahtuva pikku yöylläri tällä hekellä – ei tosin minun “käsialaani”).
Oikeastaan välillä nukun jopa paremmin, kun yksi tai kaksi pientä tuhisevat vieressä. Kuten olen kertonut, kärsin toisinaan aivan infernaalisista unettomuusjaksoista, mutta viime vuosina ne ovat ihanasti vähentyneet.
Tiki taas kaipaa tilaa unelleen, joten hän on etsiytynyt sohvalle. Mutta ei tuo meidän 15 vuotta vanha kulahtanut sohvamme ole mikään ideaali jokaöiseen nukkumiseen.
Ennen kaikkea ongelmana on ollut sellainen väliaikaisuuden tunne. “Kyllä me pian taas nukutaan samassa sängyssä.” Juu-u. Viisi vuotta takana eikä nukuta vieläkään.
Minua myös risoo se, että meidän olkkarissa on aina sohvatyynyt aamulla lattialla ja jotain irtovuodevaatteita siellä täällä. Ikään kuin asuisimme jossain amerikkalaisen elokuvan trailerparkissa!!!!
Nyt kun tuo kolmas lapsi ilmaantuu, niin tuli sellainen olo, että okkei. Nyt joku roti tähän, uusi systeemi.
Aloimme miettiä, että muuttaisi asuntoon, jossa on neljä makuuhuonetta. Aikuisille kaksi ja lapsille kaksi. Mutta sellaiset maksavat meidän alueella miltei miljoona euroa (!!!). Kysyimme kyllä pankista, mutta ylläripylläri emme saa sellaiseen lainaa. Hah!
Eikä oikeastaan tekisi mielikään hilata omaa elintasoa niin ylös. Se tarkoittaisi kultaista tornia, eli sitä, että olisi pakko tienata koko ajan paljon, ja minä voisin sanoa hyvästit perjantaivapailleni. Ei se makuuhuone nyt niiiin arvokas ole.
(Ilman koronaa en tuskin edes ajattelisi isompaan asuntoon muuttamista, mutta kuten koko muu Suomi, sitä on alkanut tarkastella omaa asumistaan aika tarkkaan tässä viimeisen kahden vuoden aikana.)
Televisio menettää keskipisteen paikkansa
Meillä on keittiössä kolmen hengen pöytä, mikä on tähän mennessä tarkoittanut sitä, että minä syön siinä aamu- ja iltapalat lasten kanssa. Päivälliset syödään pitkän pöydän ääressä.
Saa nähdä, miten uusi vauva tähän vaikuttaa, mutta iso ruokapöytä tarvitaan edelleen – nyt oikeastaan vielä paljon enemmän. Siirrämme sen olohuoneeseen, tuohon ikkunan viereen. Vanha erittäin hyvin palvellut sohva joutuu lähtemään. Se ei mahdu tämän jälkeen mihinkään meillä. Hankimme tilalle jonkun max 2-metrisen sohvan seinän viereen, kohtaan, jossa nyt on tuo minun isoisoisoäidin valkoinen senkki.
Sohva on vielä kovassa pohdinnassa. Olen chattaillut muun muassa Asikaisen kanssa hänen Hakolan sohvastaan. Ajattelin, että tarvitaan kaunis sohva, joka kestää kolme lasta (Asikaisella on kolme lasta). Se on aika paljon vaadittu sohvalta, mutta ainakin Maiju sanoi, että hän on ollut super tyytyväinen.
Televisio häipyy olkkarista (Tikin huoneeseen). Se ei siis toimita enää pääalttarin virkaa asunnossamme. Tietyllä tapaa olen aina haaveillut olohuoneessa, joka olisi sisustettu jonkun muun kuin television ympärille. Toisaalta televisio on meille hyvin rakas perheenjäsen (olemmehan me jopa Tikin kanssa tutustuneet Turun yliopiston mediatutkimuksessa, eli journalismin, elokuvan ja television oppiaineessa!) ja telkkaria katsotaan meillä kunniakkaan paljon. Onneksi sitä voi sitten katsoa Tikin huoneesta.
Ja jos totta puhutaan, niin minä katson nykyään aika usein omat sarjani läppäriltä, jotenkin se on helpompaa ja kompaktimpaa. (Lineaarista telkkaria meillä ei ole ollut enää naismuistiin.)
Isän ja pojan huone
Minun vanhasta makkarista tulee Tikin ja Alpun huone. Ostimme sinne 120-senttisen sängyn. (Saman Familonin, mikä meillä on huvilan vierashuoneessa – se osoittautui niin hyväksi, että Tiki halusi saman kaupunkiin.)
Sitten roudaamme vintiltä myös vanhan työpöytäni ja -tuolini, se tulee luultavasti tuohon ikkunan viereen.
Televiso tulee joko tuolla samalla tasolla tai sitten tilaamme jonkun kiinnittämään sen seinään ja taso viedään vintille tai laitetaan kiertoon.
Makkarista lähtee parisänky ja tuo Ikean lipasto uuteen päämakkariin.
(Opin instasta muuten tällaisen tiedon: Enää ei sanota master bedroom sillä se viittaa Yhdysvalloissa aikaan, jolloin ihmisiä orjuutettiin ja oli slaves and masters. En tiennyt tätä, luulin että kyseessä oli vain joku perus sovinistinen nimitys, mutta että ihan rasistinen. Kiva!)
Huoneeseen tulee myös seinälle hyllyt Alpun legoja varten. Nyt meillä on nimittäin ollut jatkuvana ongelmana se, että Didi yrittää haalia Alpulta huomiota tuhoamalla isoveljen rakennelmat. Se on viheliästä.
Ja kun ilmoitimme, että tulee uusi vauva, niin Alppu oli siitä aluksi innoissaan, mutta sitten ilme synkkeni: “Sitten se kuolaa mun legojen päälle.”
Lupasimme hänelle lukollisen huoneen.
Niinpä tästä tulee Alpun ja isin huone. Alppu tosin jatkaa nukkumista lastenhuoneen yläasängyssä ja hänen muut lelunsa (joita on aika vähän, koska Alppu on lego-mies) ja vaatteensa jäävät myös lastenhuoneeseen.
Paljon karsimista luvassa
Meidän oli tarkoitus tehdä tämä huonejärkkä eilen perjantaina, mutta koska lapset ovat llleet nuhassa kotona tiistaista perjantaihin, niin en ole saanut aikaa tyhjentää kaappeja. Lisäksi olin eilen itsekin kunnon taudissa, nyt onneksi helpottaa.
Karsimista on paljon luvassa. Mikäli haluamme saada tämän huonejärjestyksen toteen, meidän on luovuttava ketjureaktiomaisesti paljosta tavarasta.
Esimerkiksi: Siivouskaapista tulee minun vaatekaappini, ja minulla on aiemmin ollut 2, nyt vain sitten 1 vaatekaappi. Niinpä pitää karsia kaikenlaiset ylimääräiset roinat, kosmetiikat ja käyttämättömät vaatteet.
Siivouskamat taas menevät keittiön kaappeihin, mikä tarkoittaa, että kaikki käyttämättömänt astiat (kuten äidiltä saadut antiikkiastiat) pitää saada pois kaapeista.
Uusi vauva tarvitsee niin ikään kaappitilaa, joten Didin vaatteet siirtyvät tuosta Ikean lipastosta lastenhuoneeseen kaappiin, jossa on tähän mennessä taas ollut Tikin vaatteita, jotka taas siirtyvät tuohon minun vanhaan makkariin…
Okei, tiedän, tämä saattaa alkaa kyllästyttää big time. Mutta ehkä jorisen tätä nyt vähän itsellenikin.
Tämänhetkinen huonejärjestys. Keittiön vieressä on ruokailuhuone, jossa on pitkä pöytä ja iso kirjahylly. Tuo toinen makkari on lastenhuone, jossa on yläsänky ja lasten tavarat.
Tuleva huonejärjestys. Ruokailuhuone muuttuu päämakkariksi ja sieltä siirretään pitkä pöytä sekä kirjahyllyt olkkariin. Minun makkari muuttuu Tikin ja Alpun huoneeksi.
Monta pientä juttua pitää hoitaa
Olen tehnyt tästä itselleni kunnon google docsin, jotta pysyn tässä dominoefektissä perässä.
Hankintoja tarvitsee tehdä onneksi melko vähän. Sohva, uusi sänky (jo saapunut!) ja matto olkkariin.
Sähkäri pitää tilata laittamaan nuo ruokapöydän kaksi lamppua kattoon ja joku poraihminen porailemaan hyllyjä seinään (saadaan meidän äbältä niiden vanhat dvd-hyllyt Alpun legoille). Ja ruokahuoneeseen pitää tilata pimennysverho ja sen asennus, sillä minä en siedä yhtään valoa nukkuessani.
Katsotaan, nostetaanko vintiltä ovet tuon uuden makkarin kahteen oviaukkoon, vai meneekö koti liian tukkoon, jos ovia on liikaa. (Tikin makkarissa on kuitenkin sitten se ovi. Ja lukko.)
Sitten kun kamat ovat paikallaan, alamme miettiä huoneiden maalaamista. Ensin ajattelin, että maalataan eka, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että mieluummin vähän makustelee ja miettii, että minkälaisia sävyjä sitä valitsisi. Olemme alun perin maalanneet nämä seinät itse, mutta sitten tilasin maalarin maalaamaan lastenhuoneen. Jälki oli niin jumalattomasti parempaa kuin omat söherryksemme, että aion tehdä tämän nyt uudestaan. Ainakin olkkari ja molemmat makkarit maalataan.
Täällä on maalattu viimeksi syksyllä 2014 kun muutimme tänne, ja siinä ajassa seiniin on tullut kaikenlaista. Punaviiniä, Didin töherryksiä, Alpun vasaralla hakkaamia lommoja, Didin töherryksiä, minun yrityksiä porata tauluja seinään (never again, sitä varten on ammattilaiset) ja ai niin, mainitsinko jo Didin töherrykset? Niitä on aika paljon.
On riski, että töhertyely jatkuu ja uudesta vauvastakin kuoriutuu ITE-taiteilija (Alppu ei koskaan ole töhertänyt), mutta se riski otetaan. Ja maalataan sitten vaikka uudestaan seitsemän vuoden päästä.
Olin ajatellut, että tekisin tällaista pesänrakennusmeininkiä sitten äikkärillä, mutta tultiin siihen tulokseen, että ihan jo lasten kannalta on kiva, että tällaiset isot muutokset tehdään reilusti ennen vauvaa, jotta voidaan totutella yhteen muutokseen kerrallaan.
No, Alppu on tietenkin tästä vain aivan fiiliksissä. He rakentavan isin kanssa legoilla niin paljon yhdessä, että nyt on kiva, että sitä varten tulee oma tila.
Tässä postauksessa mainitut postaukset:
