Riemua rintaan

Mulla on ollut joulukuussa aika ihania keskusteluja. Kerron niistä muutaman.

Yhtenä päivänä matkustin sellaisessa ratikassa, jossa on vain yksi matala kohta vaunuille. Meitä oli kaksi äitiä siinä seisoskelemassa vaunuinemme, ja sitten kyytiin astui vanha nainen keppien kanssa. Kukaan ei oikein suostunut antamaan paikkaa hänelle. Eräs mies kauempaa alkoi huutaa muille matkustajille, että nyt annatte hänelle paikan. Mitään ei tapahtunut. Mies jatkoi: “Tämä on vapaa maa, mutta kyllä te vihervasemmistolaiset tämän pilaatte!”

Aloin järjestellä lastenvaunuja ja sain hoidettua yhden tuolin alas, johon tämä nainen sitten mahtui. Hän puuskahti (syystäkin) kiukkuisena: “No kiitos nyt tästä, en tiedä kuka tämän minulle järjesti, jumala varmaankin. Kiitos!”

Satuin olemaan jotenkin hyvällä tuulella ja huomasin, että naisella oli aivan ihanat loistavan vaaleansiniset luomivärit. Oli pakko sanoa: “Teillä on aivan upeat silmämeikit, mahtavat!” Ja voi miten tämän naisen ilme kirkastui.

“Minulla on aina tapana sanoa: Väriä pintaan ja riemua rintaan!”

Rakastan sitä, miten vanhoilla ihmisillä on aina jotain killeri one-linereitä taskussaan. Iän tuoma kokemus jne.

“Joskus kun ystävät ihmettelevät, että miksi sinä noin maalaat itseäsi, vastaan: Kilpailu on kovaa!” ja sitten me nauroimme molemmat pitkään.

Ihana tyyppi! Olin koko loppuaamun hilpeällä tuulella tämän keskustelun jälkeen.

Yhtenä päivänä käveltiin kohti pulkkamäkeä perheen kanssa ja Alppu kysyi Tikiltä:

“Isi onko sellaisia isiä, jotka antavat lasten aina pelata?”

“Joo on. Mutta ne on huonoja isiä semmoset”, Tiki vastasi kunnon normatiivisella meiningillä.

“Sellaisen isin mä kyllä haluaisin!” Alppu haaveili.

*

Yhtenä päivänä Alppu kertoi:

“Mä haluan lemmikin! Vaikkapa halvan hamsterin.”

Kysyin, että mistä hän tietää, että hamsteri on halva.

“Päiväkodissa kerrottiin, että se on halvempi kuin koira tai kissa.”

That’s my boy!

*

Toisena päivänä Alppu kysyi, kuka on päättänyt meidän sukunimen.

“Mä ja isi päätettiin, että sä saat mun sukunimen”, kerroin hänelle.

“Äh, mä olisin halunnut jonkun paremman”, hän kertoi pettyneenä.

“Ai niinku minkä?”

“No vaikka Wismän!”

*

Eräänä aamuna tuskailin:

“M olen pyytänyt teitä pukemaan miljoona kertaa ystävällisesti. Seuraavaksi mä pyydän kiukkuisesti.”

“Sä oot pyytänyt vasta neljä kertaa”, Alppu raportoi. (Täsmällisesti.”

*

Ylipäänsä rakastan tuon 6-vuotiaan edesottamuksia. Yhtenä päivänä menin illalla katsomaan, että onko hän unessa. Siellä Alppu istui yläsängyssä pimeässä Harry Potter -viitta päällä. Okke.

Myös Didin kanssa keskustelut ovat olleet erinomaisia. Viime aikoina hän on toivonut, että häntä kutsuttaisiin Helmi-Kukka-Ruusuksi. Tosin nyt tällä viikolla hän haluaisi olla Elsa-Kaja.

Yhtenä päivänä hän tanssi sängyllä riemukkaasti ja kertoi:

“Tää on magee liike.”

Tiki kysyi, mistä hän on oppinut sanan magee.

“Mä oon syntynyt sen kanssa!” Didi kertoi.

*

Yksi päivä Didi hain Didin influenssa “krokotukseen” (kuten Didi asian ilmaisi). Siellä hän kertoi:

“Päiväkodissa sanottiin, että jos mä en kanna itse mun liukuria pulkkamäessä, mulle tulee maksu kotiin.”

Ok.

Ihmiset ovat joulukuussa olleet jotenkin hyvällä tuulella. Kun on ollut lumi-inferno, on ollut sellaista yhteishenkeä.

Yhtenä päivänä työnsin parin muun ihmisen kanssa Erottajalla erään miehen auton liikennevaloista liikkeelle. Toisena päivänä eräs nainen kantoi mun vaunuja läpi Mannerheimintien jääpenkan. Näihin kohtaamisiin kuuluu aina semmosta toverillisesti hymyä ja sananvaihtoa.

Rakastan sitä, miten monenlaisiin keskusteluihin mulla on nyt ollut aikaa, sekä lasten että tuntemattomien ihmisten kanssa.

Tämmöiset pikku jutut upgreidaavat elämää aina kertaheitolla.