Neljänkympin kriisin ensimmäiset nuotit

Sininen pallo -palkinnon jakojuhlassa. <3

Mulla on kuumaa (alkoholipitoista) glögiä kupissa, sain pienimmän nukahtamaan, vanhin valvoo vielä hetken (huomenna vapaapäivä!) ja keskimmäinen on isänsä kanssa meidän alakerran lisäsiivessä. Siksi me ollaan nyt tuota saman rapun kaksiota alettu kutsua.

Se on ennen kaikkea puolison valtakuntaa. Hän on nukkunut siellä meidän keskimmäisen kanssa marraskuun alusta. Aina välillä esikoinen pyytää, voisko hän päästä isän kanssa sinne, mutta keskimmäinen on tiukkana. Hän on niin isän tyttö kuin voi olla. Mua ei haittaa yhtään, näitä lapsiahan riittää. (Ja pohjimmiltaan tiedän toki, että olen valioyksilö vanhempana.)

Ajatus on, että sinne hankittaisiin keittiöön välineitä, ja sitten ruoka alettaisiin tehdä siellä. Mutta me halutaan hankkia lähtökohtaisesti kaikki sinne kierrätettynä, niin en ole ihan noin vain pystynyt tilailemaan netistä. Me kyllä asutaan todella Kyläsaaren kierrätyskeskuksen vieressä, ja siellä on aikamoiset astia- ja muut varannot. Mutta sitten kun astiat on, niin päivälliset olisi tarkoitus pitää siellä. Ja kun muilla on aamiaiskaappi, niin meillä on aamiaiskeittiö. Ja ehkä vähän väli- ja iltapala. Eli meillä on pala-keittiö. ÖHHHÖHHÖHÖHÖHÖH!!!!

Mulla olotilat vaihtelee iloisesta surulliseen ja tarmokkaasta apatiaan. Tämä on omituinen aika vuodesta ja jotenkin, en tiedä, omituinen vaihe elämässä.

Iloa on tuottanut valtavasti mm se, että me voitettiin meidän #viidenvaatteenvuosi-haasteen vuoksi Sininen pallo -palkinto, eli MINÄ VOITIN 15 000 EUROA!!!!! Ihan käsittämätöntä. Keskiviikkona oli hieno palkinnonjakotilaisuus ja sen päälle upea illallinen Bona Fidessä, jossa istuin mm Nesteen entisen vastuullisuusjohtajan ja Fiskarsin nykyisen vastuullisuusjohtajan vieressä ja DAUNG! miten kiinnostavia keskusteluja.

Mulla on tällä hetkellä fiilis, että tulevaisuus on yrityksissä. Meidän hallitus on niin lussu, ettei ne mitään tee. Yritysten pitää ilmeisesti ratkaista tämäkin hiton keittiöpalo. Mun vieressä istui myös eräs erinomainen asiantuntija Antti ja Tiina Herlin -säätiöstä ja se sanoi hyvin, että jonkun pitäisi selittää tää degrowth SELKOKIELELLÄ. ELIKKÄ ETTÄ: se vois olla semmosta, että JOILLEKIN aloille investoitaisiin (vihreä siirtymä, talkin to you), mutta ISO OSA ALOISTA sais kuihtua ja lopulta vain KADOTA (turkistarhaus, turpeenpoltto, pikamuoti, talkin to you). Ehkä tästä vois kirjoittaa Ylen kolumnin tai sitten kirjan. Tai jotain siltä väliltä. Mutta tää on kans aivan superkiinnostava aihe, ai ai ai. (Esim haluaisin dataa siitä, että mistä ne veroeurot sitten oikein tulee? Tuleeko ne muka nimenomaan sitä kamaa myymällä?! Kun kerran sitä pidetään niin tärkeänä ja osta osta osta, vai tuleeko ne jostain muualta?)

Mut tämmönen!

Mä olen ollut vähän irrallaan kaikesta tuon maanpuolustuskurssin loppumisen jälkeen. Se on tietyllä tavalla laittanut jotain ajatuksia liikkeelle siitä, minkälaista haluaisin, että mun elämä on. Ehkä vähän erilaista kuin nyt.

Mutta mimmosta? Mä haluaisin tehdä enemmän. Sillee elää kunnolla ja paljon. Siellä oli niin siistejä tyyppejä, jotka oli tehnyt niin paljon kaikenlaista. Mä olen 37-vuotias ja mulla on todennäköisesti vielä aika paljon aikaa elämässä jäljellä. Eli ihan hyvin voisin aloittaa kaikenlaista.

Nämä on nyt aivan semmosta diipa-daapa-jorinaa ja ottakaa ne sellaisena (ja käytän tätä blogia nykyään ilmeisesti enemmän päiväkirjana kuin minkään asiajuttujen pohtimiseen, asiajutut löytyy yhä enenevissä määrin instan kuva-postauksista).

Satunnaisia mielihaluja satunnaisessa järjestyksessä. Haluaisin

• purjehtia tai moottoriveneillä sisävesissä, ehkä Saimaalla. Ne on mulle vieraita alueita, oon Itämeren naisia, mutta nyt oon innostunut tästä.

• käydä pakopelissä, ehkä semmosessa kauhuverisossa.

• aloittaa duolingon, joskaan en tiedä, millä kielellä. Ehkä espanja?

• tehdä lasten kanssa jonkun kansallispuistovaelluksen, johon kuuluisi 1-2 yötä teltassa tai jossain tuvassa.

• bailata taas sillee etten väsy (keskiviikkona kunnostauduin, lähdin jatkoille vielä Greenpeacen pikkujouluihin)

• perehtyä metsähommiin lisää, käydä lounaalla erilaisten metsäihmisten kanssa (tää onnistuu sitten, kun oon saanut tuon mun ja Merjan kirjan pakettiin)

• matkustaa junalla Euroopassa. Kesällä ja talvella, lasten kanssa ja ilman, tosi paljon lisää Eurooppaa mun elämääni. (Ette tiedäkään kuinka ylpeä oon mun lentämättömyys-striikistä, kelatkaa, jo vuodesta 2017!!!!! Oon käytännössä motherfucking saint.)

• perehtyä paljon enemmän isoihin yrityksiin ja niiden vastuullisuusstrategioihin. Tänkin luulis olevan suht helppoa, sen kun.

• sitten mä haluaisin vähän muuttaa meidän sisustusta, joskin helvetti se on aivan tuhoon tuomittua, kun nää lapset tuhoaa aivan kaiken. Mun viereisellä sohvatyynyllä on valtavat mustat raidat, koska 2-vuotias intoutui piirtämään tussilla jonkun luomuksen siihen. Että parempi vaan jättää ne sisustushaaveet siihen Töölön 1920-luvun asuntoon, joka mulla on sitten kun tää koko konklaavi on muuttanut täältä poijes ties minne.

• ai hitto mä haluaisin vain olla utelias, lukea – ja ennen kaikkea MUISTAA lukemani. Ystäväni Eero sanoi tähän, että: “Sori, saat noista vain kaksi.” Ilmeisesti näin. Mä en muista ikinä mitään ja mulla on viime aikoina ollut aivan järkyttävät alemmuudentunteet ja kyvyttömyyden kokemukset. Noi meidän MPK-kurssin ihmiset oli kaikki jotain oman elämänsä superstaroja omalla alallaan ja mulle tuli aivan semmonen fiilis että viekää mut pois omieni joukkoon elikkäs jonnekin kastematojen kanssa kiemurtelemaan kompostiin taikka sen sellaiseen.

• oispa ees jotain uutta musaa jota kuuntelis. Vuodesta toiseen samat Nationalit ja Beach Houset vaan veisaa. Mut sit siinä on tietty se, että jos joku on tosi hyvää ja uutta ja kolahtaa isosti, niin joutuu myös tuntemaan isosti, ja semmoseen mulla ei nyt ole aikaa eikä henkistä resua.

• sitten mulla on täysin ristiriitaisia mielihaluja: haluaisin tehdä paljon rahaa mut toisaalta haluaisin olla semmonen cool boheemi rahasta riippumaton vapaa sielu ja vaan aloittaa sarjakuvan piirtäminen. Ne on ne sisällä asuvat sudet. Sarjakuvasusi ja rahasusi.

Yks lasi glögiä ja horinat on tämmösiä. Parempi jättää siihen. Mutta yks asia mihin oon vaan vuodesta toiseen tyytyväinen on se, että mulla on niin kivoja ystäviä. Ne on kestänyt nyt pari viikkoa tätä mun täysin sekoilevaa kriiseilyä ja lohduttanut (pari päivää siis vaan itkeskelin jossain Rootsissa) ja kannustanut mua elämässäni.

Mut siis tiedän kyllä, miltä tää kuulostaa ja mikä mua muistuttaa. Mullahan oli aivan saatanallinen kolmenkympin kriisi. Nyt kun luen vaikka tämän vuonna 2017 kirjoittamani postauksen, niin olen iloinen että se kriisi tuli ja survoi mun elämäni toiseen asentoon. Se oli sitä aikaa, kun järki ja tunne kamppailivat:

Ja tunne huutaa taas: "EN OLE! EN YHTÄÄN MITÄÄN JA KAIKKI ON PASKAA! Mää vaan mietin mietin, milloin mä tein sen viimeisen ratkaisevan valinnan, jonka jälkeen KAIKKI ALKOI TUHOUTUA! Oliko se jo yläasteella? Vai vasta lukiossa?"

Sitten järki yrittää toppuutella: "Noo, ei kaikki ole tuhoutunut, sullahan on ihan hyvä eläm..."

Tunne vastaa: "EI OLE! Mää oon jo kolkkent! Kolkkentvuotiaana ollaan jo saavutettu vaikka mitä, tai ainakin kaikkea sitä mitä SÄÄ ET OLE!"

Järki: "No on sulla toi lapsi."

Tunne: "MIKÄ SAAVUTUS SE MUKA ON? KYLLÄ HITLERILLÄKIN OLI LAPSI!"

Järki: "No itse asiassa Hitlerillä ei ollut lasta."

Ai ai, muistan nämä ajat. Se oli kyllä ihan hirveää. Valvoin varmaan puoli vuotta ja mietin, että pitääkö mun nyt sitten kuitenkin hakea lääkikseen, vaikka VIHAAN VIERAIDEN IHMISTEN KEHOJA. (En lopulta hakenut, KIITOS JA YLISTYS!)

Etttä tottaaaa… sitä kohti sitten! Elämä kuluu, vuodet vierii, pitäiskö nyt vaan varata ne junaliput Eurooppaan ja vuokrata se vene sieltä Saimaalta… tai jotain.

OTTAKAA KANTAA (kuten aikoinaan Demi-lehden mielipidepalstoilla aina sanottiin). Siis älkää mun valintojani, vaan niitä omia tuntoja, onko samaa?