Joskus asiat menevät just niin kuin pitääkin
Ollessani noin 9-vuotias mä ja mun pikkusiskoni Sofia päätettiin aloittaa säästäminen meidän tulevaan yhteiseen opiskelija-asuntoon. Laitettiin kaikki viikkorahamme sellaiseen Tiimarista ostettuun rumaan säästöpossuun ja haaveiltiin, miten uskomattoman hienoa meidän elämä tulee olemaan.
Nyttemmin en todellakaan tiedä, miksi ihmeessä me kuviteltiin, että opiskelija-asuntoon kuuluu säästää. Oli miten oli, kyllä me pari vuotta (tai no, muisti pettää, ehkä pari kuukauta?) sitä projektia jatkettiin, koska ihan vain unelmointi siitä, että asuisin Sofian kanssa samassa asunnossa sitten aikuisena tuntui niin huumaavalta.
Vuodet vierivät, minä muutin ensin omilleni ja sitten itse asiassa mun isosiskon Lotan kanssa yhteiseen opiskelija-asuntoon (se onnistui ilman minkäänlaisia säästöjä, etenkään yhteisiä). Puolitoistavuotinen Lotan kanssa Turun Ylioppilaskylässä kuuluu aivan ehdottomasti mun elämäni onnellisimpiin aikoihin. Me ei riidelty kertaakaan, sen sijaan me pidettiin eeppisiä juhlia ja kutsuttiin usein yhteiseksi muodostuneita kavereita parvekkeelle drinkeille tai iltateelle keittiön pöydän ääreen. Lotan poikaystävä (nykyinen aviomies) leipoi aina sämpylöitä sekä muffinsseja ja teki eräänä vappuna olutvanukasta (vaikka rakastan beeriä ja etenkin vanukasta, niin kaljavanukas...en suosittele).
Ne oli ihania aikoja. Sitten muutin Helsinkiin, kauas perheestäni ja hyväksyin sen, etten näe sisaruksiani kauhean usein. Se oli kurjaa. Kunnes Sofkuli muutti niin ikään työn perässä tänne hesoihin.
Sofia asui miekkosensa Sampon kanssa pari vuotta Kalliossa vuokralla. Kun ne sitten alkoivat etsiä omistuskämppää, mä aloin mankua, maanitella ja manipuloida, että muuttakaa Vehreään Hermanniin. Täällä on ihmisen hyvä elää ja olla.
Hermanni on lintukoto, joka on aivan kaupungin sykkeen kupeessa (eli Kallioon kävelee noin 15 minuuttia ja Vallilaan 2 minuuttia). Täällä on suuri määrä puistoja, pieni määrä autoja ja lasten nauru heläjää kesät talvet tuossa Violankentällä, kun siellä pelailevat menemään.
Ja ne teki sen! Ostivat täältä asunnon. Eivätkä vain Hermannista, vaan jukopliut tästä samasta talosta, jossa asun. Tämä on siisteintä, mitä mulle on tapahtunut pitkiin aikoihin. Ja kelatkaa, SS-joukolle (kutsun välillä Sofiaa ja Sampoa tällaisella leikkimielisellä hellittelynimellä) syntyy vieläpä heinäkuussa beebeli! Alpun serkku!
Niin että ei tämä elämä olisi oikein voinut paremmin järjestyä. Mä näen jo yhteiset sunnuntai-illalliset, lauantaiaamiaiset, lastenhoitopotentiaalin. Sen, kun Alppu pikku sormellaan pimpottaa niiden ovikelloa ja kysyy serkultaan, lähdetkö leikkimään ulos Vehreän Hermannin niityille.
Elien, kun saavuin himaan ja olin unohtanut avaimen kotiin, niin kah! Menin vain sinne Sofkuliiton luokse Alpun kanssa odottelemaan ja syömään Dumleja. Ne nimittäin muuttivat toissapäivänä. Asuvat kuitenkin eri rapussa. Joku hajurako on oltava. Sillä ei tässä enää mitään opiskelijoita olla.
Tervetuloa Sofia, Sampo ja bebbo! <3
Kuvat: Toivottavasti ei mene heti välit uusiin naapureihin, kun julkaisen heistä täällä tuommoisia oloasukuvia. Tarjosivat mulle aamupalan tuossa joulukuussa, tämä on siis niiden vanhasta kämpästä.
Lue myös: