Jos täällä haluaa ajan pysäyttää

Elämän isot ihanat jutut ovat usein jonkinlaisen sattuman seurausta. Keväällä 2008 hain kaikkiin mahdollisiin lehtiin kesätoimittajaksi, mutten päässyt mihinkään. Olin tosi pettynyt, sillä olin toisen vuoden mediatutkimuksen opiskelija ja tehnyt free-toimittajana hommia niin Turun Sanomiin kuin Demi-lehteenkin jo pitkään. Mutta ilmeisesti olin vain täys paska! (Kiitos vaan Turun Sanomat, etten päässyt edes haastatteluun, pitäkää tunkkinne!)

Olin juuri aloittanut suomen kielen sivuaineen ja tutustunut siellä yhteen tosi kivaan Maijaan. Maijassa oli sellaista johtaja-ainesta. Määrätietoisesti hän aina sanoi vaikka että “nyt mennään hakemaan Jusleniasta kahvit” ja sitten mentiin ja se tuntui hyvältä.

Kun valittelin Maijalle tätä kesätyödilemmaani, hän sanoi, että soitat Bengtskärin Paulalle ja sano, että haluat sinne töihin. Minä soitin, Paula sanoi että tervetuloa majakalle ja toukokuussa aloitin Suomen eteläisimmässä osoitteessa kesätyön.

Kesä majakalla oli yksi mun elämäni mielettömimmistä. Ja sinä kesänä tutustuin myös Kastehelmeen ja Anna-Kaisaan.

Olisi ihan hyvin voinut käydä niin, että nämä ihmiset olisivat jääneet majakan muistoiksi. Sellaisiksi, joita ajatellessa tulisi lämmin, joskin vähän vihlaiseva olo, että mitäköhän Kassulle ja AK:lle nykyään kuuluu, en ole nähnyt kymmeneen vuoteen.

Mutta jotenkin me jäätiin pitämään yhteyttä. Kastehelmi on mun ystävistä se, kenellä on eniten ystäviä, ja siihen on syy, ja se syy on paitsi se, että Kassu on harvinaislaatuisen mukava tyyppi mutta myös se, että Kassu pitää aivan uskomattoman hyviä juhlia ja kutsuu sinne paljon ihmisiä.

Ja niin minäkin sain kutsun, että tule tänne Kotkankadun kommuuniin Helsinkiin juhlimaan. Menin, usein, vaikka asuin Turussa vielä. Puolen vuoden päästä muutinkin yhtäkkiä Helsinkiin. Ja koska mulla ei ollut muita Helsingin-kavereita kuin Kastehelmi ja AK, niin lyöttäydyin niiden seuraan.

Ne kutsuivat mut niiden Kirjakerhoon, ja loppu on historiaa.

Nyt mulla on ollut jo 15 vuotta tällainen lämmin, tärkeä ja iloinen ystäväpiiri. Kassun ja AK:n lisäksi siihen kuuluvat esimerkiksi Aino, Heini, Katriina ja Inka.

Olen käynyt AK:n luona Tansaniassa, Inkan luona Myanmarissa, olen tehnyt kirjakerhon reissuja ja viettänyt lukemattomia juhlia ja pitkiä aamuja. Näihin vuosiin on mahtunut lasten syntymiä, muuttoja eri maihin, häitä, iloisia asioita. Mutta myös kuolemaa, surullisia juttuja. Koko ajan on pidetty yhtä ja yhteyttä. Välillä enemmän ja välillä, pikkulapsivaiheen tiukimmissa pyörteissä, vähemmän.

Aino 40! <3

Yksi tämän porukan vahvin liima on Aino, joka on vieraanvaraisuudessaan vertaansa vailla. Hän on kutsunut meidät Jyväskylään nauttimaan elämästä monia kertoja, tällä kertaa 40-vuotisjuhliinsa.

Ja niiltä minä olen nyt palaamassa. Istun Turun junassa, kuuntelen Arppaa, olen aivan liikuttuneessa tilassa, totta kai myös mukavassa crapuléssa, sillä eilen juhlin, kunnolla! Ja olen niin iloinen ja ylpeä itsestäni.

Lähdin Turusta Jyväskylään aamujunalla yhdekäsltä. Tampereella vaihdoin junaa ja löysin ystävät ravintolavaunusta. Olutta tiskiin ja ristikoihin kirjaimia. Hauskuus alkoi välittömästi.

Kun saavuttiin Jyväskylään, suunnattiin rantaan. Oli niin hiki, että pulahdettiin järvessä jossain veneenlaskupaikassa. Miten pehmeää ja kirkasta Jyväsjärven vesi onkaan!

Lisää olutta Viilun terassilla, minkä jälkeen alkoi syntymäpäivien virallinen ohjelmanumero: Järviristeily Rhea-aluksella, jossa Arppa soitti keikan.

Ja miten ihanan keikan! Siinä hän hymyili sitä kahden hammasrivin ujoa ja samalla pidäkkeetöntä hymyä ja kysyi uudestaan ja uudestaan, miksi muovipussi kummittelee eteisessä.

Aurinko paistoi paahtavan kuumasti, Päijänne kimmelsi, Arppa soitti, pöydässä istui rakkaita, syötiin hyvin (kiitos Inka!) ja mietin koko ajan, että miten voi ihminen olla näin onnellinen ja onnekas.

Kohti Arpan keikkaa.

Livuimme yli Päijänteen ja Arppa kertoi hauskoja juttuja välispiikkeinä.

Risteilyn jälkeen vielä uusi uintikierros!

Aaaah! Hikisen kolmetuntisen jälkeen, pienessä hiprakassa järvi tuntui taivaalliselta.

Aino on tunnettu upeista kakuistaan.

Ainon puoliso Otto haki meidät heille ja sitten alkoi juhlien toinen osio. Syötiin valtavan hyvin kaikkea kesäruokaa aina kantarellikastikkeesta uusiin perunoihin ja grillattuihin vihanneksiin. Makasin Inkan kanssa riippumatossa, juttelin Nelinkontin-kirjasta ja vaihdevuosista ja käteen ojennettiin sampanjaa ja mansikoita.

Ilta pimeni ympärillä, männyssä roikkuva lamppurivi syttyi, viiniä kaadettiin laseihin. Päätimme lähteä vielä iltauinnille, minkä jälkeen lilluimme Ainon ja Oton paljussa yli puolen yön.

Heinin kanssa pieni välikuolema ennen kakkutarjoilua.

Jyväsjärvi on maaginen, kun kaupungin valot näkyvät horisontissa.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli täydellistä herätä Ainon aamupalalle. Mukana oli myös kaksi supersuloista vauvaa, joita sai nuuhkutella pitkin aamua. (Onko täydellisempää krapulan poistajaa?)

Ihanat naiset rannalla

Aamupalan jälkeen lähdimme käymään Säynätsalon uimarannalla. Olo oli euforinen, hysteerinen, kaikki nauratti. Ja nyt vähän itkettää. Aino heitti meidät juna- ja bussiasemalle.

Pian tämä juna saapuu Turkuun, sitten otan bussin Kakskertaan. Siellä odottaa ylpeä 5-vuotias, joka on uinut ensimmäiset vetonsa ilman kellukkeita sekä 2-vuotias, jolla on ihan hirveä ikävä äitiä. Onneksi äitimuori on ihan pian perillä.

Vaikka viimeiset 24 tuntia ovat tuntuneet nimenomaan siltä, että olen perillä.