Toivo, epätoivo, toivo

Joka neljäs suomalainen kertoo kokevansa ilmastoahdistusta, kertoo Sitran kysely. Tiedän kyllä eläväni kuplassa, mutta silti tämä luku tuntuu mielestäni yllättävän pieneltä. Itse nimittäin mietin ilmastonmuutosta ihan joka päivä ja olen siitä aika lailla ahdistunut koko ajan.Välillä minulle tulee sellaisia toivonkipinöitä, että kyllä tämä tästä ja keinoja ja tahtoa löytyy. Näin käy esimerkiksi silloin, kun keskustelemme vastuullisen sijoittamisen lukupiirissä. Siellä kerrotaan esimerkkejä vaikkapa siitä, mitä kaikkea eri yhtiöt ovat tehneet viime aikoina vastustaakseen ilmastonmuutosta. Tai silloin, kun juttelen minunkaltaisten huolestuneiden ihmisten kanssa, jotka ovat muuttaneet omaa asennettaan kuluttamistaan kohtaan ja miettivät omaa käytöstään pitkälti ilmaston kannalta.Askartelimme siskoni Ellin kanssa kylttejä perjantaiaamuna.Fatima on minun äiti- ja ränttäyskaverini, hän on myös pätevä aktivisti.Sitten taas toisinaan minulle tulee sellainen valtava kyynisyys, että ei tästä mitään tule. Maailma palaa ja mikään ei muutu – paitsi huonompaan suuntaan. Ihmiset vain lisäävät lentelyään, lihan syöminen kasvaa ja koska asenteet eivät muutu, poliitikot eivät uskalla tehdä päätöksiä, joista äänestäjät eivät pidä, mutta jotka ovat välttämättömiä.Minua ei niinkään kiinnosta yksittäisten ihmisten yksittäiset teot vaan se, miten esimerkiksi rakenteellisiin muutoksiin suhtaudutaan. Edelleen luen päivittäin lehdestä, miten ihmiset täällä oikeasti kuvittelevat kaikkien tieteellisten todisteiden vastaisesti, että maailman meno voi jatkua tällaisena. Että omia oikeuksia ei voi mitenkään rajoittaa – vaikka elämme aivan uskomattomassa yltäkylläisyydessä. Lueskelen kahden, kolmen ja neljän lämpenemisasteen skenaarioita ja tunnen pakokauhua.Alppu ihastui näihin luurankoihmisiin ikihyviksi ja kyseli loppupäivän esimerkiksi kirjastolla, että onko sielläkin luulankoja.Sitten mietin, että mitä minä tässä oikeastaan itse henkilökohtaisesti pelkään eniten. Ainakin omien lapsieni tulevaisuutta, ja muiden lapsien tulevaisuutta. Minkälaisessa maailmassa Alppu ja Didi elävät 30-vuotiaina tai 50-vuotiaina?Useimmissa tulevaisuusskenaarioissahan Suomelle ei vielä itsessään tapahdu mitään megalomaanisen pahaa. Kasvukaudet saattavat jopa pidentyä, mutta toisaalta lyhyet talvet tuovat mukanaan sen, että tänne tulee tuholaisia, jotka voivat pilata sadon. Tietyt lajit kuolevat, ja se on kammottavaa. Elämästä tulee arvaamattomampaa. Ja luultavasti kalliimpaa, kun vaikkapa ruokaa on vähemmän ja ihmisiä enemmän.Sen sijaan kuumimmilla alueilla eläminen käy sietämättömäksi. Nälänhätä kasvaa, köyhyys kasvaa, pakolaismäärät lisääntyvät valtavasti. Jos neljä vuotta sitten tapahtunut pakolaisaalto oli muka Suomelle ”suuri”, niin tulevaisuuden pakolaismäärät ovat massiivisia. Tässä mielessä Suomi on ihan yhtä lailla tässä mukana, vaikkei juuri täällä tapahtuisikaan pahimmat ekokatastrofit.Köyhyys ja kurjuus tuo mukanaan sotia ja poliittista kaaosta. Ekosysteemit romahtavat. Joidenkin ihmisten asuinalueet lakkaavat kirjaimellisesti olemasta, kun meri valtaa ne. Tämä kaikki tuntuu niin mielivaltaisen epäreilulta ja ahdistavalta. Niin oksettavalta ja itsekkäältä.Törmäsin suuresti arvostamaani vihreään politiikkoon Ozan Yanariin miekkarissa.Tänään taas oli kuitenkin toiveikas päivä. 18 000 ihmistä osoitti mieltään eduskuntatalolla. Tutkimusten mukaan on niin, että kun 3,5 prosenttia väestöstä haluaa muutosta, muutos voi tapahtua.”Kansan ei tarvitse oikeastaan edes tehdä mitään kovin erityistä. Riittää, että sinnikkäästi ja toistuvasti tukkii keskeisiä kehäteitä, jättää ostamatta vastustamansa tahon tuotteita, kokoontuu aukioille mieltään osoittamaan tai laulamaan kiellettyjä kansallislauluja. Eikä tartu aseeseen.”Ehkä nämä signaalit yltävät poliitikoille. Ehkä muutos voi tapahtua. Jos katsoo, miten mielettömästi ympäri maailmaa ihmisiä on osallistunut näille marsseille ja mielenosoituksiin, niin huomaa, että Suomi ei todellakaan ole ainoa paikka, jossa tähän on herätty.Kun katselin etenkin pikkusiskoani Elliä ja tuhansia muita nuoria osoittamassa mieltä, kylmät väreet menivät iholla ja alkoi itkettää. Tämä on heidän tulevaisuuttaan, tämä on meidän tulevaisuuttamme. Vielä on aikaa, vielä voidaan tehdä kunnianhimoisia päätöksiä, vielä voimme pelastaa miljoonia ihmisiä, miljoonia eläimiä – lukemattomia elämiä.Meidän kaikkien on oltava tässä mukana. Tuettava poliitikoita ja ilmastomyönteisiä päätöksiä, painostettava työpaikkojamme, puhuttava läheisillemme. On meidän tehtävämme pelastaa tämä planeetta.Lue myös:Nyt on pakkoNäitä asioita vaadin poliitikoilta