Ihana retki Mänttään: Serlachius-museot
Olen vuosia ajatellut, että pitäisi päästä vierailemaan Mänttä-Vilppulassa, jotta näkisi Serlachius-museot, Gösta ja Gustaf. Uudempi Taidemuseo Göstä on jo arkkitehtuurinsa vuoksi käymisen arvoinen paikka. Se on hieno moderni rakennus, joka sopii ymäristöönsä upeasti. Valo ja varjo vaihtelevat, puu rakennusmateriaalina ja avara tila tekevät siitä miellyttävän paikan. Göstassa vaihtuu näyttelyt, ja siellä on usein ollut tosi kiinnostavia hommia (joista olen päässyt vain lukemaan Hesarin kulttuurisivuilta). No tänä vuonna pääsin vihdoin paikan päälle! Göstassa on myös alakerrassa upean näköinen ravintola, mutta se oli juuri menossa kiinni silloin, kun saavuimme melko myöhään. Göstaan kuuluu myös sillalla yhdistetty vanha puoli, jossa oli esillä perinteisempää taidetta.
Gustaf-museo taas sijaitsee Mäntän keskustassa, entisessä Serlachius-yhtön pääkonttorissa.*
Tällaiset rikkaat suvut, jotka keräilevät taidetta ja näyttävät sen yleisöllekin, ovat aina kiehtovia. Lueskelin tietenkin enemmänkin tästä. Kyseessä on siis paperia jalostaneesta Serlachius-suvusta ("Serlaa sen ollapitää"). Ensin Gustaf Serlachius perusti yhtiön 1800-luvulla, sitten hänen veljenpoikansa Gösta jatkoi yhtiön johtamista. (On kiinnostavaa, ettei Gustaf halunnut antaa yritystä Axel-pojalleen, koska tällä oli niin tuhlaileva elämäntyyli!)
Molemmat miehet keräsivät taidetta, ja molempien mukaan on nimetty oma museonsa.
Nyt Göstan päänäyttely oli belgialaisen Koen Vanmechelenin Kyse on ajasta -näyttely. Nykytaiteilija on erityisen kuuluisa hänen kanojenristeytysprojekteistaan. Luin sen Hesarin jutun silloin ja nuo museon tekstit, mutten silti aivan päässyt perille, mitä taiteilija teoksellaan halusi sanoa. Toisaalta ei aina tarvitsekaan, mutta tästä syystä en nyt pysty referoimaan teosten pointtia teille. Heheheh.
Sen sijaan ne olivat itsessään vaikuttavia ja herättivät kyllä paljon ajatuksia geenimanipuloinnista ja ihmisen roolista maapallolla. Eivät tosin kovin syvällisiä sellaisia, sillä mun piti estellä aika paljon, ettei kaksivuotias mene tekemään omia pikku manipulointejaan teoksille.
Minuun teki suuremman vaikutuksen Eija-Liisa Ahtilan Mahdollinen rakkaus, jossa pohdiskeltiin ihmisen kykyä kokoea empatiaa ja rakkautta esimerkiksi eläimiä ja muita elollisia olentoja kohtaan. Sielllä oli digitaalisesti aika upeasti toteutettuja teoksia, joiden parissa jaksoi mietiskellä.
Alppuun teki suurimman vaikutuksen mahdollisuus tehdä itse omia asetelmia ja ikuistaa ne. Kala ja pääkallo olivat niin kiehtovia, ettei niistä olisi tehnyt mieli erota ollenkaan.
Lopulta itse näyttelyitäkin hienompi kokemus oli vaellella museoiden pihapiirissä. Täällä olisi mielellään viettänyt paljon pidempään, kahvitellut ja antanut Alpun tutkia pientä saarta, jonne pääsee kaunista siltaa pitkin. Nyt otettiin hetki aurinkoa aurinkotuoleissa ja vaelleltiin löysästi rantaa pitkin saarelle.
Alue on taianomainen, ja on liikuttavaa, että nyt se on avoin kaikille, ei vain yhdelle suurelle metsäsuvulle.
Että juu! Suosittelen ehdottomasti käymään. Haluaisin ehkä vierailla tuolla myös joskus syksyllä ja nähdä ympäristön ruskaisena. En tiedä miksi, mutta tuli sellainen fiilis, että se voisi olla hienon näköinen. Lisäksi haluaisin osallistua Mäntän kuvataideviikoille, mutta vaikka oltiin nyt Mäntässä, niin ei ehditty vierailla siellä, sillä aikataulu oli sen verran tiukka. Sitä paitsi on ihan hauska joskus jättää asioita seuraavaan kertaan!
*Tietoa korjattu: Gustaf-museo ei ole samassa pihapiirissä kuin Gösta, vaan Mäntän keskustassa.
Ovatko Serlachius-museot tuttuja?
Lue myös:
Käymisen arvoiset kotimuseot Helsingissä: Reitz ja Kirpilä
Alvar Aalto -kierroksella Säynätsalon kunnantalolla
Lusitaan museoissa 2-vuotiaan kanssa
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN