Huvilakesä 2023

Kuusi viikkoa huvilalla päättyi eilen. Oli raskasta, oli ihanaa, nyt on taas valtavasti suloisia hetkiä mielessä tästä kesä–heinäkuusta. Laitan muutaman ylös, niin muistan sitten joskus kymmenen vuoden päästä, että sellainen oli kesä 2023.

Joka perjantai Tiki on paistanut meille ja satunnaiselle porukalle vieraita pizzat Oonissa. Ne ovat mun lempihetkiä. Istutaan terassilla, estetään 1-vuotiasta menemästä tulikuumaa Oonia plääbimään ja puhutaan milloin mistäkin. Melkein joka perjantai paikalla on ollut Äbä ja Juha, ja on maailman söpöintä, kun Putte tepastelee heitä vastaan kädet ojossa valmiina halaamaan.

Tiki on muutenkin pitänyt meidän koko kesän ihanasti ruoassa: grillannut vartaita (joskin yritän painostaa, että me vaihdettaisiin 5 vuotta vanha puhki palanut 19 euron pallogrilli uuteen, mutta Tiki tykkää tästä haasteesta – jos mä nihkeilen uuden kaman hankkimisessa, niin Tiki on vielä kaksi kertaa puritaanimpi!), keittänyt perunoita ja maissia, tehnyt superhyvää risottoaan ja hampurilaisia. Mmmmm!

Musta on symppistä, että Tikillä on tapana lukea huvilalla meidän papan tänne aikoinaan hankkimia kirjoja. Tänä kesänä hän on lukenut enimmäkseen Max Jakobssonia. Sitten hän kertoo mulle parhaita paloja vaikkapa Diplomaattien talvisodasta. (Joka on itse asiassa hyvin kiinnostavaa: kuunnellessa tajuaa, miten samanlainen strategia Venäjällä on Ukrainan hyökkäyksen kanssa kuin silloin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Mainilan laukausten jälkeen Suomeen.)

Putte on mainio. Se seuraa perässä sisaruksiaan ja haluaa tehdä kaiken saman, vaikkei taidot mitenkään riitä. “Äh äh!” hän önisee ja nostaa kädet ylös merkiksi, että hänenkin on saatava! Niinpä hän on maistanut esimerkiksi anjoviskastiketta, jota hän olisi kernaasti ottanut lisääkin. Nam nam!

Meillä on ollut mahtava määrä vieraita: isä ja Lassi, Maria ja Lauri, Mirja, Raisa, Marianna ja Pauli, Juuso ja Taina, Anja ja Topi, Niina ja Eino, Merja ja Kalle, Hannen koko kööri, Juho ja Suvi, Ilona lapsineen sekä Marja ja Teemu, kaikilla on ollut enemmän tai vähemmän lapsia mukana, joten myös meidän lapset ovat viihtyneet.

Esimerkiksi Hannen Kakkonen ja Alppu tulivat valtavan hyvin juttuun. Etsivät yhdessä matoja ja menivät kalaan, kalastivat vielä seuraavanakin päivänä.

Tämän lisäksi maailman ihaninta on ollut se, että mun siskoni Lotta osti meidän mökistä seuraavan mökin ja kunnostaa sitä nyt heidän perheelle. Niinpä serkut ovat juosseet Kylänrantaan ja takaisin, hyppineen laiturinpäästä veteen, roikkuneet köydestä vaahterasta, leikkineen Mario-hahmoja, tehneet kärrynpyöriä, kirjoittaneet tarinoita, pelanneet Nintendoa ja katsoneet leffoja. Mun suosikkihomma on keittää kaikille kuudelle serkukselle iso iltapuuro, jonka ne syövät mukisematta ryhmäpaineen alla. (Kun teen tämän vain meidän lapsille, ne karkailevat pöydästä, rettelöitsevät tai hidastelevat syömisessä raivostuttavan pitkään.)

Ollaan tehty kivoja retkiä Turussa, kuten lounastettu Logomossa, riekuttu Seikkailupuistossa, leikitty vesileikkejä Sofian ja Sampon pihalla, leikitty mun vanhan koulun eli Luostarivuoren puistossa, kävelty puujaloilla Käsityöläismuseossa ja sen sellaista. Yhtenä päivänä Didin ystävä Isla tuli käymään Turussa ja pulikoitiin Caribiassa. Ah ja mun suosikkihetki oli, kun käytiin Sampon työpaikalla (Vincit), jossa on hierova tuoli. Herregud hierovista tuoleista on tullut hyviä!!!!!

Ei taaskaan menty Vepsään, vaikka tarkoitus oli!

Didin jutut ovat edelleen hauskinta viihdettä mitä tiedän.

Hän on ottanut sukunimen konseption omakseen, ja esitelmöi erinäisistä asioista, mitkä niiden etu- ja sukunimet ovat.

Vaaleanpunaisen Merihevosen (jota hän kantaa joka paikkaan) nimi on Hius Kaunoinen ja sen sukunimi on Timantti Kaunoinen.

Hän leikki Puten kanssa kävelykärryllä leikkiä, jossa hän ajeli veljensä ympäri kävelykärryllä ja huusi Mayday mayday. Sanoin, että mulle tuli rakastus kun katselin sen mayday-leikkiä. Kävi ilmi, että:

”Tän leikin nimi on kävelykärryleikki ja leikin sukunimi on mayday mayday -leikki.”

Yhtenä päivänä hän intoutui räppäämään terassilla kylvyssä omilla sanoillaan: “Ooksä beibi huomannu, me ollaan räppii! Ooksä ihan sekasin, me ollaan räppii!”

Ok??

Viime aikoina hän on ottanut sellaisen tärkeän nuotin ääneensä ja kertoo asiansa käyttäen jotain vanhahtavaa sanaparia. Neljävuotiaan suusta ne kuulostavat riemastuttavilta:

”Täällä on yllin kyllin kärpäsiä.”

”Ei kelpasi olla näin tuulisessa säässä.”

“Minä menin kiireen vilkkaa poimimaan niitä. Sitten minä tulin kiireen vilkkaa takaisin.”

Hän käyttää myös täytesanoja niin huvittavasti. Joskus hänen lauseensa koostuu pelkästään sellaisista.

“Oikeasti periaatteessa muuten.”

Yksi mun suosikkikonsepti on ollut “Tiekartta”. Välillä kun lapset ovat mankuneet pelaamista, niin ollaan tehty Tikin kanssa niille “Tiekartta pelaamiseen”, eli niin että niiden pitää suorittaa erinäisiä asioita ennen Nintendon käynnistämistä. Kuten “koulupäivä”, jossa on äikkää, matikkaa, historiaa, liikuntaa ja kuvista. Yksi oppitunti on kestänyt vaikkapa 10 minuuttia ja sitten on laskettu kymppipareja (eli 8+2, 7+3, 5+5 jne), juostu viivoja tai kirjoitettu tarinaa, joka alkaa aina tietyllä kirjaimella.

(Mulla on välillä huono omatunto, kun musta nuo pelaavat liikaa, niin tätä häivyttääkseni olen sitten kunnostautunut tällaisilla pikku “olen hyvä äiti” -suoritteilla. Tyyliin kolme kertaa. Mutta yritetty on!)

Juhan jalkapallokoulu on myös ollut huippu. Mäkin opin vähän syöttelemään, olen auttamattoman surkea pallopeleissä.

Kesäkahvila Juhokusti on ollut kesän ilo. Siellä on niin hyvä hiekkaranta merelle ja semmonen Bali-tyyppinen keinu, jossa lapset rakastavat rettelöidä. Ja todella hyvät munkit!

Olen juossut sellaista vajaan 7 kilsan lenkkiä, josta puolet menee metsässä. Enimmäkseen äbän kanssa, mutta välillä myös vireaat, kuten Mirja ja Hanne, ovat ottaneet lenkkarit messiin. Lenkkeily onkin huvilalla about ainoa tapa saada omaa aikaa kesken kaiken sekoilun. Nämä ovat olleet mulle palauttavia ja suloisia hetkiä, ja parasta on heittää lenkkikamat kuistille ja hypätä suoraan raikkaaseen järveen. Se euforia!

Didillä on ollut kesän pituinen laastarimania. Pienimpäänkin hyttysenpistoon olisi laitettava joku yksisarvis- tai sateenkaarilaastari.

Kun yhtenä iltana karattiin alas laiturille Raisan ja Mirjan kanssa, katseltiin vaaleanpunaista auringonlaskua ja juteltiin romaanin kirjoittamisesta. Muistan ajatelleeni, että tämä on puhdasta onnea.

Saunominen on ollut huippua. Putte tykkää tulla lauteille mun kanssa, se tepastelee leveillä laudoilla ja taputtelee. Kerran tein vihdan ja pyysin Didiä vihtomaan mun selkää. Myohemmin hän kysyi: ”Äiti voinko taa lyhtyillä sua?”

Okei, tässä aivan satunnaisia ekana mieleen nousseita juttuja. On vain ollut niin rentoa ja hauskaa. Toki myös paljon 1-vuotiaan perässä juoksentelua, mutta ennen kaikkea vain ihanaa.

Nyt kohti elokuuta ja Helsingin iloa. Miten ihanaa, että kesä jatkuu!