Haisulin tunnustukset
Lol! Mikään mun Insta Story ei ole koskaan tuonut näin paljon vastauksia kuin se, jossa kerroin, että olen alkanut haista. Siis ihan karsealta. (No niin, kaikki joita tällaiset aiheet iljettää, lopettakaa lukeminen välittömästi).
Mulla ei nyt ole suoranaisesti tapana kertoa niin paljon ruumiintoiminnoistani (öö en tiedä kenellä olisi), mutta nyt tulee aivan-liikaa-tietoa-avautumista. Pari kolme viikkoa sitten huomasin, että jo melko varhaisessa vaiheessa päivää mun kainaloista alkoi tumpsahtaa sellainen kissanpissan pistävä löyhkä. (Meillä oli lapsuudessa neljä kissaa, I would know.) Itse asiassa huomasin tämän ensimmäistä kertaa, kun olin katsomassa Star Warsia. Elokuvateatterin pimeydessä kauhukseni aistin, että kainaloihini oli muodostunut biologinen ase, joka saattaisi räjähtää koska hyvänsä. Pidin käteni visusti alhaalla, ettei viaton sisko-raasuni joutuisi kärsimään tomumajani eltaantuneesta ilmentymästä. Onneksi toisella puolella ei istunut ketään, se olisi johtanut maanpäälliseen hajuhelvettiin hänen kohdallaan.
Mutta sitten saastainen haju tunketui ruumiistani myös seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana. Kyse ei ole niinkään siitä, että hikoilisin paljon, vaan siitä, että hiki on alkanut haista. Epäinhimilliseltä. Eli siis eläimelliseltä. Eläimen virtsalta. Kokeilin vähän muitakin deodorantteja, mutta haisulius vain jatkui. Tämä on sairasta, sairasta!!!!
Olen tottunut siihen, etten tavallisesti skunkkaile. En, vaikka olisin unohtanut laittaa deodoranttia tyystin. Mutta nyt. Minä, identiteetiltäni sulo-hikinen madam, olen yhtäkkiä muuttunut kadun naiseksi, joka on menettänyt kosketuksen yhteiskuntaan ja hygieniaan.
Insta directissä lähetetyistä viesteistä paljastui, että tämä viheliäinen ongelma on käynyt muillekin. Tarinoita oli monenlaisia: Yksi oli alkanut skunkkailla vaihdettuaan johonkin eko-dödöön. Toisen hajut olivat villiintyneet, kun hän oli alkanut syödä jotain luontaistuotteita. Kolmannella kyseessä oli imetyksen aloitus, neljännellä lopetus ja viides uskoi siihen, että kun ihminen täyttää kolkkent, se vain alkaa haista. Yksi oli sitä mieltä, että haju kertoo kuoleman esiasteesta: yleensä ihmisruumis alkaa tuoksahtaa silloin. Oli toki myös onnistumistarinoita. Hajukausi oli tullut ja mennyt itsekseen. Yksi uskoi hajun olevan bakteerista peräisin ja kehotti pesemään kaiken kuudessakympissä. Alkoholipitoista deodoranttia suositeltiin, dödömerkin vaihtamista parin kuukauden välein suositeltiin ja roll onista suositeltiin vaihtamaan suihkeeseen. Myös todellista hikiliikuntaa ja stressitekijöiden poistamista pidettin hyvänä ratkaisuna.
Kukaan ei suositellut amputoimaan kainaloita, mitä itse pohdin apukeinoksi tähän saastaiseen hajuongelmaan.
Nyt ollaan vielä pisteessä, jossa kukaan ystävistäni ei ole haistanut tai ainakaan maininnut haistaneensa mun eeppistä skunkkaduuraa. Mutta mitä jos käy niin, että totun tähän? Musta tulee sellainen kissanpissa-lady, jonka tulon tunistaa jo kauan ennen kuin minua näkyy.
Vai voiko tässä sittenkin olla kyseeessä se, että imperiumin dark side on penetroitunut mun sieluuni, kuten kävi Kylo Renille? (Emmehän voi tietää, skunkkaako hän, sitä ei elokuva paljasta.)
No. Nyt mun on pakko ehkä vaihtaa nuo mun alkoholittomat nössödödöt johonkin tosi stydiin deodoranttiin, jossa on alumiinia enemmän kuin pienessä kaupunkiautossa. Lisäksi täytyy pestä vaatteet kuudessakympissä ja sielu seitsemässäkympissä. Tästä hajusta on päästävä, keinolla millä hyvänsä.
kaikille maailman muille haisuleille, olkoon voima kanssanne!
Kuvassa: Kesällä olin vielä eteerinen nainen, joka tuoksahti vain suloruusulta jopa kymmenen kilometrin lenkin jälkeen. Ne ajat on takanapäin. JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA INSTAGRAMISTA TAAS VOI SEURATA JATKOA HAJUSAAGALLE