En enää sorru kohteliaisuusshoppailuun

takki julia.jpg

Dear god, luin tovi sitten Uudesta muusasta Emmi-Liia Sjöholmin kokemuksen siitä, miten hän ei halunnut olla epäkohtelias, ja siksi päätyi ottamaan tatuoinnin, josta hän ei pitänyt.

"Korostan, että minun olisi pitänyt ymmärtää painaa jarrua ajoissa. Mutta ei minulla ollut pokkaa häipyä paikalta."

Kun luin tuon jutun, tajusin heti, että tuo niiiin olisi voinut käydä mulle. Mä kuulun juurikin niihin ihmisiin, jotka tekevät ihan mitä vain, kunhan kukaan ei menetä kasvojaan. Mä veikkaan, että tämä piirre korostuu naisissa, sillä kulttuuri kasvattaa edelleen meitä siihen suuntaan, että naisten tehtävä on tehdä kaikkien olosta mukava. Naiset eivät saa loukata muita, ei vaikka olisi oma hyvinvointi kyseessä.

Minun kohdallani tämä näkyy irrationaalisena shoppailuna. Olen monta kertaa kertonut, miten harkitsen isoja ostoksiani paljon ja ostan vain sellaisia vaatteita, joita aion pitää seuraavat viisi vuotta.

Tai ainakin mä yritän. Pienet kivijalkaliikkeet ovat nimittäin ehdottomasti mun akilleen kantapää. Olen ostanut itselleni yli sadan euron Filippa Koon neuleen, Marimekon miltei kahdensadan euron mekon ja vähän alle sadan euron miesten shortsit – vaikka olen jo kaupassa tajunnut, että en mä oikeasti tykkää tästä. Mutta myyjä on vain ollut niin avulias ja kiva, ja sen kanssa on ollut niin mahtavaa jutella, niin muhun on iskenyt joku hulluus, että en voi poistua tästä kaupasta ostamatta jotain. Yhdessä pikku puodissa myyjä tarjoutui pitämään mun lasta sillä aikaa, kun sovitin vaatteita, ja ei kai semmosen palveluksen jälkeen nyt voi olla ostamatta!

Sitten mä ajattelen (juuri kuten Emmi-Liiakin), että "kyllä mä opin tykkäämään tästä, hyvä siitä tulee". Joskus tulee, joskus ei.

takki julia2.jpg

Joka tapauksessa tällä motiivilla shoppailu on täyttä idiotismia, sillä suurimmassa osassa näistä liikkeistä myyjä ei ole edes omistanut kauppaa. Hän ei luultavasti hyödy mun ostostelusta millään lailla. Oikeastaan hän saattaisi ilahtua siitä enemmän, että sanoisin, että tämä ei ehkä tunnu nyt omalta, mutta kiitos tuhannesti upeasta ja ammattitaitoisesta avusta. Mutta ei. Sitä vain kuvittelee, että pankkikortin kaivaminen on ainoa tapa viestittää toiselle, että teet hyvää työtä.

Tämä vaatii multa päättäväisyyttä ja järkevää ajattelua. Tästä lähtien otan vahvan linjauksen, etten enää osta pelkästä kohteliaisuudesta, vaan pelkästään silloin, kun haluan oikeasti jotain. 

 

Oletteko ostaneet väärin motiivein itsellenne jotain?

 

 

Kuvassa: Ostin mun lempikirpputorilta, Hämeentien Metkasta, tämän ihanan syystakin seitsemällä eurolla. Ilman minkäänlaista ostopainetta!

 

Lue myös:

Ostan vaatteet viideksi vuodeksi

Piheyden säännöt

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Previous
Previous

Viestihistoria on kiusallista luettavaa

Next
Next

Venla täyttäisi tänään kymmenen vuotta