Ei kannata erikoistua vaipanvaihtoon

ilmapallo talvi.jpg

Vauvavuotena me jaettiin erilaisia lapsenhoidollisia tehtäviä paljon ajatuksella "minä teen, koska osaan tämän paremmin". Tätä on jatkunut aina näihin päivään saakka: Esimerkiksi vielä kuukausi sitten Tiki nukutti Alpun joka ilta. Tämä johtui siitä, että Tiki saa Alpun nukahtamaan niin jumalattoman paljon paremmin kuin minä. Sitten aina maanittelin, että Tikin pitäisi nukuttaa Alppu, kun multa menee siihen tupla-aika. "Tee sinä se, kun olet niin hyvä siinä!"

Yritin siis vyöryttää tylsän työtehtävän Tikille vedoten suhteellisen ja absoluuttisen edun teoriaan. Monessa työnjaossa tämä taloustieteessä käytetty ajatus toimii, mutta olen tullut nyt siihen tulokseen, että lapsen hoitamisessa se ei toimi.

Taloustieteessä puhutaan siis suhteellisesta edusta ja absoluuttisesta edusta. Esimerkiksi Heikki Pursiainen selitti tämän pitämällään taloustieteen kurssilla käyttäen klassista esimerkkiä: Robinsonia ja Perjantaita, jotka asuvat autiolla saarella. Saarella nimittäin kalastetaan ja poimitaan kookospähkinöitä. Valoisaa aikaa on vain 12 tuntia päivässä, ja ystävysten pitää miettiä, miten he jakavat työt mahdollisimman tehokkaasti.

Esimerkissä Perjantai on yhtä hyvä kalastamaan kuin Robinson, mutta sen lisäksi hän on parempi keräämään kookospähkinöitä. Koska Perjantai on parempi kookospähkinöiden kerääjä, sanotaan Perjantailla olevan absoluuttinen etu kookospähkinöihin keräämisessä Robinsoniin nähden. Robinsonilla taas ei ole absoluuttista etua Perjantaihin nähden missään, sillä hän ei ole kummassakaan parempi kuin Perjantai. Silti hänen kannattaa erikoistua kalastamiseen. Tämä johtuu siitä, että Robinsonilla on kalan tuotannossa suhteellinen etu

Robinsonin kannattaa siis erikoistua kalastamiseen ja Perjantain kookospähkinöiden keräämiseen, sillä tällä systeemillä molemmat hyötyvät ja ruuan saaminen maksimoidaan. Nimittäin kalastamisen vaihtoehtoiskustannus on Robinsonilla alempi kuin Perjantailla. Toisin sanoen: Robinsonin kalastamat kalat maksavat vähemmän kookospähkinöitä kuin Perjantain kalastamat kalat. 

ilmapallo talvi2.jpg

Sama periaate pätee yhteiskunnassa. Voidaan ajatella, että aika moni meistä kykenisi kirjoittamaan tällaista lifestyleblogia, mitä minä tässä hommailen. Sen sijaan kaikki eivät kykenisi tutkimaan syöpäsoluja, jota taas eräs ystäväni Otto tällä hetkellä tekee. Näin ollen Otolla on absoluuttinen etu minuun nähden syöpäsolujen tutkimisessa. Hän tutkii niitä tehokkaammin kuin minä (etenkin kun minä en osaa tutkia niitä ollenkaan). Sen sijaan minulla on suhteellinen etu blogin kirjoittamisessa Ottoon nähden, sillä jos Otto käyttäisi aikansa blogin kirjoittamiseen syöpäsolujen tutkimisen sijaan, tulisi blogin kirjoittaminen melko kalliiksi yhteiskunnalle: Oton syöpäsolujen tutkimispanos olisi poissa. Näin ollen yhteiskunnallinen työnjako ja erikoistuminen hyödyttävät kaikkia, jokainen voi keskittyä hommailemaan niitä juttuja, joissa heillä on suhteellinen etu. Sama pätee valtiontasolla: suhteellisen edun takia eri valtiot erikoistuvat tuottamaan erilaisia asioita ja sitten käyvät kauppaa niitä keskenään. Saudi-Arabia tuottaa öljyä, Suomi tuottaa paperia ja niin edelleen.

Nyt tullaan tämän postauksen pihviin. Olen nimittäin tajunnut, että suhteellinen ja absoluuttinen etu eivät päde vanhemmuuden työnjaossa. On aivan hemmetinmoinen virhe ajatella näin - ja silti monet pariskunnat kelaavat hommat juurikin siten. Itse ainakin olen tehnyt niin.

Ajatellaan, että koska minä olin ensimmäisen vuoden äitiyslomalla, harjaannuin tosi hyväksi vaippojen vaihtamisessa. Tästä syystä voidaan ajatella, että minulla on absoluuttinen etu vaippojen vaihtamisessa: Olen siinä nopeampi eli tehokkaampi, mikä tarkoittaa sitä, että Tikiltä uhrautuisi huomattavasti pidempi aika vaihtaa lapsen vaippa kuin minulta, mistä voidaan päätellä, että minun kannattaa tehdä se ja Tikin kannattaa aina sillä aikaa vaikka siivota keittiötä. Ja samalla tavalla: koska Tiki nukuttaa lapsen nopeammin kuin minä, hänen kannattaa tehdä se ja minun vaikka siivota lelut sillä aikaa. Väärin!

ilmapallo talvi3.jpg

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuudessa ei kannata erikoistua kumppaniin nähden yhtään mihinkään, vaan molempien on kyettävä tekemään yhtä lailla kaikkea. Jos ollaan tilanteessa, että lapsella on kaksi vanhempaa kotona hoitamassa häntä, molempien kannattaa pitää erinäisiä (vaativia) taitoja yllä, vaikka toinen kävisikin töissä. Etenkin nykyään, kun lapsi on kaksi ja me molemmat olemme työelämässä, on pelkästään järkevää, että molemmat tekevät kaikkea.

 

Okei, imettämisessä mulla oli pakostakin absoluuttinen etu Tikiin nähden, mutta muuten ihan kaikki aina nukuttamisesta, leikkimiseen, lukemiseen ja muskarissa käymiseen ovat sellaisia hommia, joita molempien pitää kyetä tarvittaessa tekemään. Niissä ei pidä vedota siihen, että "tee sinä, kun olet siinä niin paljon parempi". Ei! Sillä muuten erikoistuminen ja eriytyminen vain jatkuvat, ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa toinen on täysin sidottu beebeliin, koska toinen ei kykene nukuttamaan sitä tai tiedä, mitä lapsen reppuun pakataan, kun lähdetään kahvilaan. Toinen ikään kuin vahingossa pelataan ulos koko hoitosysteemistä, ja toisesta taas tehdään liian tarpeellinen.

Tiki nimittäin kyllästyi lopulta aivan totaalisesti nukuttamiseen. Tuli pieni konfrontaatio. Nyt ollaan systeemissä, jossa molemmat lusivat lapsennukutusvuoron vuoropäivin. Hitto että mä vihaan sitä, mutta näin se nyt vain on!

 

Onko teillä ollut parisuhteessa tai vanhemmuudessa työnjaollisia ongelmia?

 

Kuvassa: Fridalla on Alppuun nähden absoluuttinen etu puhumiseen, joten hän on enimmäkseen hoitanut sitä. Alpulla ei taida olla absoluuttista etua vielä mihinkään (mutta erikoistuminen jatkuu!).

 

Lue myös:

Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan, ja parisuhde alkoi voida hyvin

Ilmoitusvelvollisuus hiertää parisuhdetta

Parisuhteeni ei kaipaa enää yhtään keskustelua

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Previous
Previous

Annaleena Hämäläisen kotona

Next
Next

Lusitaan lapsen kanssa museoissa