Bloggaribrunssi (once more with feeling)
Kerroin täällä taannoin, että yksi isoimmista syistä perustaa tämä blogi, oli saada samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä. Pikakelaus tästä postauksesta viiden kuukauden päähän erääseen sateiseen lauantaihin ja voilà, minä istun vauva kainalossa Sunnissa brunssilla kymmenen mahtavan naikkelin kanssa bondailemassa äitiydestä, bloggaamisesta ja no, elämästä ylipäänsä.
(Musta yksi parhaimpia juttuja elämässä on se, että vastaan tulee niin usein tilanteita, joihin päätymistä ei olisi todellakaan voinut arvata vuotta aikaisemmin.)
Vaikka jänskäilin tapaamista etukäteen, en tällä kertaa käyttänyt asuvalintaan ihan yhtä paljon eforttia kuin perhevalmennusaikana (jonka funktio oli niin ikään saada uusia ystäviä, missä onnistuin btw enemmän kuin täydellisesti, mutta siitä lisää myöhemmin).
Ja brunssihan oli succée!
Entinen pomoni, paikalla vieraillut Trendin päätoimittaja Jenni Lieto, piti poikaa sylissä koko mun syömisen ajan (ja poika tiesi, että nyt ollaan vaikutusvaltaisessa seurassa, koska osasi käyttäytyä - tai sitten Jenni vain on niin hyvä vauvakuiskaaja).
Pääsin vihdoin osalliseksi mustasta äitihuumorista! Siihen ei ihan pääse ineen ennen omaa bebbeä, ja nyt naurosin niin paljon, että voin olla iloinen viime kuukausien lantionpohjalihasharjoituksistani.
"Huudettuaan kaksi tuntia keskellä yötä mun tyttö sanoi yhtäkkiä: Äiti tanssi! Ja sitten mun oli pakko tanssia sille hädissäni."
"Kuulostaa siltä, kuin sun vauva olisi aseella osoitteleva sutenööri ja sä olisit prostituoitu."
"No sitä se on!"
Poika käyttäytyi ihan superhyvin. Ennennäkemättömästi se nukahti mun syliin kesken brunssin.
"Johtuu varmaan siitä, että sitä alkoi tylsistyttää mun paasaukset. 'Eikö tuo muija ole ikinä hiljaa!'" (Tuuliajolla) Jeba pohti.
Poika oli jopa liian kiltisti siinä mielessä, että se ei edes pulautellut menemään. Tämä oli huono homma siksi, että olin jo pitkään ehtinyt huokailla (Kunnon Mamma) Saralle, miten mun lapsi pulauttelee aivan jumalattomasti, ja sitten bondailtiin sillä kovasti. Nyt Sara varmaankin luulee, että mä vaan epätoivoissani keksin kaikkea päästäni ihan vain, jotta pääsisin kokemaan yhteisöllisyyttä muiden kanssa.
Oli myös ilahduttavaa, kun Pohjois-Suomen vahvistus Tanja (Ei Beigeä) ihmetteli, kun Senaatintorille oli kokoontunut kymmeniä tyttöjä keppihevoset käsissään ilakoimaan.
"Tällaistako täällä suurella kirkolla aina on? Ei meillä vaan!"
"Todellakin! Mulla on nytkin keppihevonen tuolla naulakossa odottamassa", Sara kertoi.
Vielä kerran kiitos (Morning Glory) Annikalle tapahtuman järjestämisestä. Saat koska tahansa järjestää mun häät! (Jos menen joskus uudestaan naimisiin tai uusin valani amerikkalaiseen tapaan.) Kiitos Annikalle myös kuvista!
ps. Nyt kun olen entistä vankemmin identifioinut itseni bloggaajaksi, niin kehtaan myydä itseäni ja kehottaa, että menkää tykkäämään Juliaihminen-facebooksivusta! Pysytte varmasti kartalla, kun turautan jotain täällä.