Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan (ja parisuhde alkoi voida hyvin)

"Sulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista laspsen kanssa kotona oleminen on", Tiki saattaa sanoa mulle, kun tuun kotiin.

"Siinä olet kyllä oikeassa. Se on mulle täysin tuntematon konsepti. Lapsen hoitaminen kotona, lol! Mutta ilmeisesti se on aika helppoa lorvailua. Oon antanut itseni ymmärtää, että sä olet ehtinyt katsoa monta leffaa, datailla tietokoneella ja lukea pari lehteä täällä sillä aikaa, kun minä olen tehnyt perheelle rahaa", vastaan hälle.

"Niin. Sinähän olet saanut viettää omaa aikaa siellä töissä koko päivän. Että mitä sä nyt enää haluat levätä?"

Yllä oleva keskustelu on siis vitsailua. Nimittäin nyt me ollaan alettu taas ymmärtää toisiamme paremmin. Tämä roolien vaihtaminen on vain niin siistiä. Koen syvää tyydytystä niinä hetkinä, kun Tiki saa pieniä ahaa-elämyksiä siitä, mistä mä olen oikein mussuttanut viimeisen vuoden.

Yksi päivä se esimerkiksi sanoi, että tajuaa vasta nyt, miten hiton ärsyttävää se on, jos mä tuun töistä kotiin ajoissa mutta jatkan kuitenkin duunien tekemistä vielä himassa. Se tarkoittaa sitä, että se tai Alppu eivät saa häiritä mua. Toisin sanoen mä olen näennäisesti kotona, mutta siitä ei ole mitään iloa, päinvastoin: tulee kateellinen olo siitä, että tuo saa rauhassa datailla koneella juttuja, kun minä joudun viihdyttämään intensiivisesti taaperoa.

Just näin!!! Tätä mä olen yrittänyt koko vauvavuoden sanoa Tikille: tee ne työt työpaikalla tai sitten vasta kun lapso on nukkumassa, mutta se ei ole mikään palvelus tulla kotiin hengailemaan työhuoneen. 

Ja toisaalta, on hyvä että mulla on tiiviissä muistissa se, millaista lapsen hoitaminen on, sillä välillä mulla on kiusaus alkaa vänistä siitä, että kotona on ihan shaissesta, että miksei se ole voinut siivota täällä sillä aikaa, kun olen töissä. Mä kuitenkin tiedän, että lapsen läsnäollessa siivoaminen voi olla sula mahdottomuus.

Okei, kun yhtenä torstaina tulin himaan ja kämppä näytti siltä kuin täälllä olisi ollut murtovarkaita (esimerkiksi keittiön tuolit oli kaadettu ja talouspaperin paperit oli levitetty ympäriinsä!?), oli pakko antaa pieni palaute. 

Mutta joo, kokemusmaailmat alkavat kohdata, sillä mun mielestä vauvavuoden loppua kohden ne oikeasti hieman eriytyivät, mikä aiheutti todellista kränää meidän parisuhteelle. (Oh god, siitä voisin horista vaikka kuinka paljon!)

Totta kai Tiki on koko ajan arvostanut mun ponnistuksia, ja sanonut sen useasti ääneen viimeisen vuoden aikana. Ei se siitä ole kiinni. Ennemminkin mä kaipaan, että mun sielunkumppani (okei, normaalisti käytän sanaa aviomies enkä sielunkumppani) tajuaa aidosti, millaista on operoida keittiössä pelkästään yhdellä kädellä, kun lapsi haluaa olla väsyneenä koko ajan sylissä, miltä tuntuu jännittää, nukahtaako lapsi jo ratikkaan eikä vasta kotiin (jolloin kaikki tuhoutuu) tai miten tyydyttävää on, kun lapsonen nostaa kädet ilmaan sen merkiksi, että se haluaa just mun syliin (ja miten raivostuttavaa se voi yhtä lailla olla, olenko jo sanonut, että äitiys on ristiriita). 

Unikoulun myötä Tiki myös tietää, millaista on heräillä öisin ja nousta kuitenkin ylös jo seiskalta, kun jäbän ei tee mieli enää nukkua. Ja toisaalta, miten järjettömän siistiä on, kun lapsi ottaa yhtäkkiä itse lusikan käteen ja vetäsee puurolautasen tyhjäksi.

Hah hah! Olia aika, jollon minä ragesin Tikille siitä, miten ärsyttävää on, kun autot parkkeeraavat jalkakäytävälle ja minä en mahdu vaunuineni ohi. Silloin Tiki vain toppuutteli, että älä nyt tuommoisesta äkäänny. Eipä muuten toppuuttele enää!

Ja minä taas tajuan, miten riittämätön fiilis siitä tulee, kun toinen laittaa iltapäivällä viestiä, että koska sää tuut kotiin. Ja toisaalta: miten iisiä töissä oleminen välillä on verrattuna kodin intensiiviseen läsnäoloon.

Että joo. Tämä on kyllä tiivistänyt mun ja Tikin välistä ymmärrystä todella paljon jo tällä puolentoista kuukauden kokemuksella. Ja mahtavaa, että tätä on jäljellä vielä monta kuukauta, sillä vielä tälllä hetkellä mä olen Alpulle ehdoton ykkönen. Musta olisi kiva nähdä, millaista on, mikäli Tikistä tulee se ykkösvanhempi. 

 Minkä asian toivoisitte puolisonne ymmärtävän? (Ei tarvitse liittyä mitenkään lapsiin!)

Lue myös:

Omituisimmat riidat vauvan isän kanssa

Sullakin pitää olla kurjaa!

Äidin näkökulma töihin paluuseen

Isän näkökulma kotiin jäämiseen

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa