Kolme kirjasuositusta 5-vuotiaalle (ja kolme 35-vuotiaalle)
Kaupallinen yhteistyö: BookBeat
5-vuotiaille kirjallisuus alkaa olla jo tärkeä puheen- ja leikinaihe . Päiväkodissa moni lukee Risto Räppääjiä, joten tietenkin niistä on syytä olla perillä. Seuraavaksi meidän tulee perehtyä Yökoulu-sarjaan (joka onneksi löytyy sekin BookBeatista).
Oo! Ilahduin, kun katsoin BookBeatin Luetut kirjat -kohdasta, että vuonna 2021 olen lukenut 42 kirjaa. Erinomaista Julia. Sitten avasin, mitä olen lukenut. Ööh.
Suurin osa kirjoista oli lasten kirjoja, tietenkin. Yleensä laitan Alpulle iltasaduksi oman profiilini kautta BookBeatista äänikirjan, johon hän sitten nukahtaa. Usein hän tykkää kuunnella samoja kirjoja, ja nyt suosittelen listasta hänen suosikkejaan.
Ikävä kyllä suositukseni ovat hieman vaillinnaisia, sillä noista lasten kirjoista olen kuullut osia sieltä täältä ja välillä nukahtanut, välillä poistunut huoneesta.
Puhuva koira, Timo Parvela
(lukija Henri Piispanen)
Kirjan päähenkilö on puhuva koira Korvat, joka tutustuu Piski-nimiseen poikaan (joka alussa ahnehtii suklaata, eikä tarjoa sitä lainkaan muille). Alppu toistelee tästä tarinasta kaikenlaisia osia usein (mm sanaa Piski). Hän on kuunnellut 2 tunnin 47 minuutin mittaisen kirjan usein joulukuun aikana. Joku siinä kiehtoo.
Risto Räppääjä ja villi kone, Sinikka & Tiina Nopola
(lukija Paavo Kerosuo)
Meillä on meneillään Risto Räppääjä -vaihe. Olemme kuunnelleet suurimman osan Risto Räppääjistä. Vaikka inhosin nuorena aikuisena niitä elokuvia (pikkusisarukseni halusivat aina katsoa niitä, ja minusta ne olivat jotenkin vastenmielisiä, etenkin se oksettava “Elämä ei ole hassumpaa” -renkutus, joka jäi aina soimaan päähän), niin nämä kirjathan ovat hyviä!
Tai siis tietenkin ne ovat hyviä, kun ne on Nopolan siskojen kirjoittamia. Heillä on niin ihanaa kuivaa huumoria ja lumipallomaisesti eteneviä väärinkäsitysten vyyhtejä, että ovathan nämä nyt nerokkaita. Pidän siitä, että suurin osa Räppääjä-sarjan aikuisista hahmoista on duunareita, yksinhuoltajia, epävarmoja ja vähän liikaa muiden ajatuksia analysoivia ihmisiä. Eli siis ihan perus tyyppejä, mutta joita ei kuitenkaan kirjallisuus tarjoa tarpeeksi, etenkään lapsille.
Tämä Villi kone -teos on jostain syystä Alpun ykkössuosikki, ja hänellä on tapana hokea usein: “Toffee! Chocolate!” (Tietäjät tietää.) Kirjassa Risto jää koukkuun pelaamiseen ja muuttuu ihmishirviöksi.
Olen iloinen, että nyt alkaa näyttää siltä, että siirrymme pian Heinähattu ja Vilttitossu -vaiheeseen, sillä minusta niiden huumori on vielä parempaa kuin Ristojen. Luin ne kaikki aikanaan lapsena, ja nuorenakin vähän niiden ohi kasvaneena oli pakko vielä jatkaa lukemista, koska ne olivat vain niin hyviä! (Oma suosikkini: Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa sekä Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä)
Luca, Disneyn satuklassikot, kääntänyt Jenni Rapelo
(lukija Paavo Kerosuo)
Tämä on yllättävää, mutta aika monet noista Disneyn saduista toimivat hyvin myös äänikirjoina. Ehkä syy on hyvän suomentajan, ehkä hyvän lukijan. Mutta esimerkiksi tämä Luca on ihan passeli tiivistelmä itse elokuvasta, joka sekin on kiva.
Tarinassa veden alla asuva kalankaltainen olento Luca tutustuu Albertoon, joka hänkin kuuluu vedenalaiseen kansaan, mutta on päättänyt alkaa elää maan päällä. Luca ei saisi viettää aikaa maalla, sillä siellä asuu inhottavia ja vaarallisia otuksia: ihmisiä. Ja siitä alkaa seikkailu kesäisessä Portorosson rannikkokylässä.
Tästä kirjasta Alppu on ottanut hokeman: “Silencio Bruno”, jota hän toistelee silloin, kun pitää uskaltaa tehdä jotain.
Nuorempana Alppuun upposi hyvin kaikenlaiset 5 minuutin Disney-sadut, jotka olivat pelastus esimerkiksi automatkoilla. Nykyään on ihanaa, kun hän jaksaa keskittyä pidempiinkin satuihin.
Aluksi ajattelin, että lasten äänikirjat ovat tie turmioon
Oli oikeasti vaihe elämässäni, kun ajattelin, etten voi alkaa tuutata näitä äänikirjoja Alpulle, kun sitten hommat päätyvät siihen, että minä en lue hänelle mitään. Ja olin lukenut kaikenlaisia blaablaablaa-vanhemmuuden-suoritus-tutkimuksia, jossa kerrottiin, että on tärkeää, että vanhempi lukee lapselle. Muodostuu side ja kaikenlaista.
Sitten tuli korona ja eristyskuukaudet, ja kun lasta ei voinut istuttaa koko päiväksi ruudun eteen, niin innostuin äänikirjoista. Usein Alppunen piirsi tai leikki, ja kuunteli samalla. Jäimme koukkuun.
Samalla myös tajusin, että eihän se niin mene, että me emme Tikin kanssa lukisi lapsille enää. Nyt teemme molempia. Itse asiassa iltarutiinit ovat tällä hetkellä usein sellaiset, että Didi saa päättää yhdestä kolmeen kirjaa, jotka minä luen molemmille ja sitten Alppu saa päättää äänikirjan. Didi ei näistä äänikirjoista vielä juuri tajua, mutta hän nukahtaakin niin nopeasti, ettei sillä ole oikein väliä.
Helpota joululomaasi, ota BookBeat-tilaus (tai osta lahjakortti lahjaksi)
Loppuun vinkki vitonen. Jos et ole vielä kokeillut BookBeattia, niin ota se tästä kokeiluun. Vuoden loppuun saakka saat nimittäin sen veloituksetta testiin 40 päiväksi!
Pelastaa joululoman automatkat – ja muuten vain pitkäksi venyvät lomapäivät lasten kanssa.
Toimii myös koodilla Juliaihminen.
Hyvä vaihtoehto on myös viime hetken joululahjaksi on tilata BookBeatin lahjakortti. Sen saa suoraan sähköpostiin, joten ei tarvitse jännittää, ehtiikö lahja saapua perille ennen joulua.
Ja siis, BookBeat on tietenkin ennen kaikkea täynnä hyviä aikuisten kirjoja (etenkin uutuuksia).
Nopeat kolme suositusta 15–120-vuotiaalle (otsikko valehteli)
Viime aikojen omia suosikkejani ovat olleet:
Trevor Noah: Laiton lapsi , suomentanut
Millaista on kasvaa mustan sxhosa-äidin ja valkoisen isän lapsena rotuerottelun Etelä-Afrikassa? Aika kamalaa, mutta siitä syntyy loistavaa huumoria.
Rachel Cusk: Toinen paikka, suomentanut Kaisa Kattelus
Cuskin uutuus poikkeaa aika paljon edellisistä. Päähenkilö on edelleen nainen, mutta nyt tarina on koherentimpi: rikas nainen kutsuu kuuluisan taiteilijan maaseutukotinsa vierastaloon, mutta homma ei olekaan ihan niin idyllinen kuin hän toivoisi.
Jussi Seppänen: Jussi Seppänen
Aloin lukea tätä alun perin siksi, että pyysin kirjailija Jussi Seppästä mun podcastiin vieraaksi (ja hän tuli, ja jaksosta tuli lois-ta-va, odotan että saan julkaista sen!).
Jussi Seppäsen elää käsityksessä, että hänellä on kuolemaan johtava sairaus. Mutta sitten hän päättää nimenomaan elää. Kirja ei saarnaa, surkuttele tai herättele pateettisia tuntoja. Se on yksinkertaisesti hauska ja ennen kaikkea järjettömän positiivinen, kuten myös itse kirjailija. Hänellä on sellainen elämänasenne, että jos enemmän ihmiset olisivat sellaisia, niin uskon että meillä ei olisi ilmastokriisiä tai muita maailman saatanallisia ongelmia. (Ihan vain tällainen kepeä pieni kirjailijaylistys loppuun.)
Ja vielä loppuun mainos:
Lue myös:
Kesän parhaat sukupolviromaanit (suosittelen edelleen näitä!)
