Syksyn hyviä ja huonoja

Syksy on tähän mennessä ollut tavanomaiseen tapaansa sekä hyvä että vähän raskas.

Aloitan hyvistä asioista, sitten vähän väninää ja loppuun vielä jokin vähän keinotekoinen iloluontoinen heitto, jotta ihmiselle jäisi kevyt olo eikä sellainen, että nyt joku on oksentanut päälleni tavanomaista kotiäidin valitusta laardikaupalla, olisin selvinnyt ilmankin.

Aamukastetta Vallilanlaakossa.

Lapset! Viskari on tehnyt suuria taikoja Alpulle. Se on nykyään ihan iso poju! Menee aamuisin mielellään päiväkotiin (tämä on uutta) ja nauttii siellä olostaan. Kuulemma viskariin siirryttäessä kehiin on tullut paljon paremmat lelut, kovemmat tekemiset (ne siis tekee aivan mielettömiä juttuja, just ompelivat itselleen jonkun tunne-eläimen, mun korvaan kuulosti touko-poukon sielun askartelemiselta, en valita) ja ennen kaikkea: ei päiväunipakkoa!

Alppu on ihanaa seuraa. Keskustelut hänen kanssaan ovat usein mielekkäitä, sellaisia joista voi itsekin älyllisesti saada jotain. Tosin välillä, kun matkustetaan kahdestaan keskiviikkoisin metrolla Kaapelitehtaalle Arkkiin, mietin, miksi joudun kuuntelemaan loputtomia selityksiä Voldemortista. Ja vastaamaan Voldemorttiin liittyviin kysymyksiin. En olisi voinut kuvitella, että voin kyllästyä niin lujaa Harry Potter -asioihin (olen kuitenkin fan girl). On käynyt ilmi, että ihan mihin tahansa voi kyllästyä, kun siitä jorisee tarpeeksi detskutasolla ihmetellen uudestaan ja uudestaan samoja asioita. (Leikkivät HP-legoilla, tätä kautta tarinat ovat tulleet pikkuhiljaa tutuiksi.)

Alppu viettää nykyään myös paljon aikaa naapurin poikien luona, hänestä on tullut sillä lailla itsenäinen, ettei paljon tarvitse häntä viihdyttää tai keksiä tekemistä. Sitten sieltä saapuu kuvaviestejä, joissa kolme poikaa riehuvat kalsongeissaan ja kuuntelevat Red Hot Chili Pepperssiä. Asiat eskaloituvat.

Didin jutustelut ovat parhaita. Rakastan hänen kyvyttömyyttään asettaa konsonantteja oikein. Illalla hänen päälleen pitää laittaa yökupu. Hän haluaa aina leikkiä lenkokoneella. Josia hän kutsuu Losiksi (johon Josi aina epätoivoisesti pyrkii korjaamaan: “Isi! Sano isi!” mikä ei tietenkään auta, vaan sen jälkeen kutsumanimi on yhä painokkaammin Losi.)

Didillä on repertuaarissaan kaksi tapaa ilmaista, mitä mieltä hän on juuri hetkellä kyseessä olevasta ihmisestä: “Äiti, sä oot kakkapylly.” “Äiti, sä et oo kakkapylly.”

Nämä tuomiot sitten vaihtelevat pitkin päivää, välillä loogisesti (kieltojen jälkeen olen kakkapylly), mutta välillä vailla logiikkaa (joskus kun haen häntä päiväkodista, hän kertoo samassa virkkeessä: “Äiti sä oot kakkapylly, sä et oo kakkapylly.”). Ymmärrän tämän, ihminen on ristiriitaisuuksia täynnä, ja usein myös omista tunteistaan on vaikea ottaa selvää.

Muuta hyvää: työt!

Niitä on paljon, tosi paljon, ja päällimmäisin puolin ne ovat kaikki tosi kivoja. Olen nyt nauhoittanut Melkein kaikki rahasta -podin kolmannen kauden jaksoista puolet. Marras-joulukuussa nauhoitan vielä toiset puolet, ja sitten on koko homma purkissa.

Kausi alkaa Black Fridaytä edeltävänä torstaina 25.11. ja päättyy 7.4. Joka torstai, 20 jaksoa, kunnon tuuttaamista kuluttamisesta. Tehtiin lopulta periaatepäätös, ettei muutetakaan podin nimeksi Melkein kaikki kuluttamisesta, vaan jatketaan tuolla MKR:lla. Tällä kertaa kausi keskittyy kuluttamiseen.

Mietin tätä paljon ja ajattelin, että nimen muutokset ovat yleensä aika huono juttu mm löydettävyyden kannalta. (Ja joskus noin muutenkin, Facebookin Meta-nimi ei tehnyt minuun suurta vaikutusta.)

Kaudesta tulee hyvä, olen saanut siihen kiinnostavia asiantuntijoita (sekä tutkijoita että oman elämänsä kokemusasiantuntijoita). Niistä pian lisää.

Muutkin työt ovat palkitsevia, kuten tämä Suomen Ekonomien Talouskinkerit-opintopiiri, jota vedän torstaisin. Edelleen saa muuten tulla mukaan! Kirjoitan vielä erikseen kohtaamisesta Sixten Korkmanin kanssa.

Ruskaa Vallilanlaaksossa.

Sitten vähän väninää, koska myös sellaista lietettä täältä sieluni sopukoista valuu yli äyräiden.

Olen kertonut seikkaperäisesti aiemmin, miten syvästi vihaan arkiaamuja ja lasten viemistä päiväkotiin. Haluan vain muistuttaa kaikkia, että mielipiteeni aamuista ei ole muuttunut mihinkään. Tai jos mahdollista, niin nyt, kun Didillä on alkanut uhmaikä, niin vihaan aamuja vielä enemmän.

On aamuja, jolloin Didi riisuu kaksi kertaa vaatteensa, koska ne ovat täysin väärät. Noissa tilanteissa pahinta on se, etten vain kykene olemaan sellainen lempeä ja ymmärtäväinen lady, joka tietää että siinä 2-vuotias etsii itseään, opettelee olevansa minusta erillinen ihminen, että tämä on hänen kehityksen kannalta tarpeellista. Minun kehityksen kannalta tämä ei ole tarpeellista!!! Minun töihin ehtimisen ja mielenterveyteni kannalta tämä on suorastaan tarpeetonta.

Tuntuu, että juuri kun isomman uhma on vihdoin loppunut, niin pienemmän uhma alkoi. En kuitenkaan ajattele, että tämä olisi ironista (Alanis Morisette -tyyliin), vaan ihan vain tätä perus elämää. Ikinä ei voi ihan kauhean helpolla päästä.

Aamujen kauheus ja uhmaikä yhdistettynä siihen, että töitä on paljon, siis todella paljon, on match made in hell. Olen usein työhuoneella vasta joskus puoli kympin maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että minun suuret “olen perjantaisin vapaa ja nautin elämästäni” -suunnitelmat ovat tuhoutuneet, ja loput työt on pitänyt hoitaa perjantaisin.

(Tosiaan, teimme lokakuun alusta radikaalin ratkaisun, ja muutimme lasten varhaiskasvatusjana 4 päivästä 5 päivää. Tämä siksi, että ovat olleet vuoronperään joka viikko jonkinlaisessa yskässä tai nuhassa, mikä on nitistänyt meidän työpäivät niin minimiin, että mikäli lapset ovat ihmeen kaupalla perjantaisin terveitä, niin ei ole mitään järkeä pitää heitä silloin kotona muuten vain vapaalla.)

Mutta kyllä tämä vielä muuttuu!

Aurinko nousee.

Loppuun vielä myönteisiä juttuja, ja niiksi lasketaan se, että illat ovat mukavia. Tein vuosi sitten periaatepäätöksen, etten tee silloin enää töitä, ja se on edellene pitänyt!

Niinpä olemme Josin kanssa katsoneet paljon hyviä sarjoja. Tällä hetkellä meneillään on Politiikka-Suomi, suosittelen ehdottomasti kahden ekan jakson perusteella.

Muita suositeltavia: HBO Maxin White Lotus on kaikessa kiusallisuudessaan nerokas. Olen katsonut yksin Areenasta Älska mig -sarjan kaksi tuokkaria (Josi ei oikein suostunut). On myös monia sarjoja, joita en suosittele, koska ovat olleet lopulta vähän tylsiä, kuten Areenasta löytyvä Press, joka jotenkin jaksettiin lusia alusta loppuun.

Tänään vietämme minun isoäidin 90-vuotisjuhlaa päivällä ja illalla äidin 60-vuotisjuhlaa. Huomenna menen Kirjamessuille, minulla on siellä kolme eri esiintymistä. Toimelias viikonloppu edessä.

Kivaa viikonloppua!