10 tuntia lentokoneessa vauvan kanssa (ja imaginäärinen valium)
Terveisiä Chiang Maista! Tiki on Alpun kanssa altaalla, mä datailen rauhassa ilmastoidussa hotellihuoneessa. Ensimmäiset pari päivää olivat aikamoista matkan tekoa, ensin lennettiin Bangkokiin, oltiin siellä yö ja sitten lennettiin tänne. Mutta nyt elämä on hyvää.
Mä olin jännittänyt tuota yhdeksän tunnin lentoa vauvan kanssa aivan valtavasti etukäteen. Heräillyt yöllä ja ajatellut, että mitä hittoa siitä oikein tulee! Mutta kyllä siitä ihan hyvin selvisi.
Olin lanseerannut tätä ennen käsitteen "imaginäärinen valimu-tabletti". Selitän: Kansallisteatterin Sumu-näytelmässä on sellaisia start up -juppeja, joiden teennäistä elämää pilkataan muun muassa siten, että aina onnistuessaan he korkkaavat "imaginääriset bisset". Mä taas innostuin tästä ideasta ja muokkasin siitä imaginäärisen valiumin. Aattelin nappailla niitä matkalla aina tarpeen tullen.
Meidän oli tarkoitus sniiduilla ja mennä junalla kentälle, mutta sitten talven ensimmäiset pakkaset tulivat, joten jouduttiin ottamaan taksi kentälle. Kun oltiin päästy kaikenmoisista check inneistä läpi ja tehty boarding (ah, vauvan kanssa kaikkeen pätee aina ohituskaistat), kävi ilmi että joku oli ajanut kontin lentokonetta päin ja meidän lento viivästyi kolme tuntia. Viimeisin niistä istuttiin paikallaan olevassa koneessa. (Onneksi en tiennyt tästä etukäteen, muuten olisin ajautunut hulluuteen.) Tiki otti kentällä perinteensä mukaan lähtö-gt:n, Alppunen taas lähtösörsselssönit. Koska meitä oli kaksi pariskuntaa (Niina ja Pasi vauvoineen), onnistuttiin ryhmässä pitämään meininki koko ajan korkealla. Jotenkin se on aina helpompaa porukassa.
Tiki unelmoi jossain vaiheessa siitä, että hän alkaisi riehua kentällä ja hänet toimitettaisiin putkaan 24 tunniksi, jonka aikana me ehdittäisiin lähteä ja hän saisi jäädä kotiin katsomaan Frasieria kuukaudeksi. En pitänyt tästä unelmasta. Lopulta päästiin koneeseen.
Me istuttiin keski- ja reunapaikalla. Vieressä oli kohtelias tatuoitu kaljupäinen ukkeli, joka suhtautui neutraalisti meidän olemassaoloon. Ympärillä olevat vanhukset hymyilivät Alppuselle heti alkuun, jolloin tiesin, että pahaa silmää ei ole tulossa. Pahaa silmää ei annettu edes ukkelille, joka veti matkan aikana itsensä kunnon naulaan, hortoili ympäri konetta ja hävitti vyölaukkunsa teille tietämättömille. Ilahduin syvästi, kun matkan loppupuolella lentoemäntä kuulutti hävinneestä vyölaukusta ensin suomeksi ja sitten englanniksi: "Mister has lost his... ..." (Joku huusi avuksi: "A wallet.") "Mister has lost his wallet."
No niin. Alppunen nukahti jo ennen nousua turvavyössänsä imetykseen. Aloin katsoa Bringet Jone's Babyä. Kun noin kahden tunnin päästä tarjoiltiin ruoka, ahneuksissamme otettiin Tikin kanssa ruuat yhtä aikaa. Virhe. Alppu heräsi siihen säätöön. Onneksi se oli hyvällä tuulella ja ilakoi menemään, kun mä ähelsin mun pikku ruokapakkausten kanssa.
Sitten tuli muutama semmonen horroksellinen tunti, koneen valot sammutettiin, yritettiin epätoivoisesti saada Alppusta nukahtamaan. Hän vain tempoili. Välillä sillä lailla epilepisesti, tiedättehän tuollaiset vavvelit, joilla on jo sen verran lihasta, että rimpuilu onnistuu. Se oli ärsyttävää. Yritin olla kutsumatta häntä mulkvistiksi kauhean kovaa. Epätoivoisin hetki oli ehkä neljän ja puolen tunnin kohdalla, eli lennon puolessavälissä. Mutta mä tiedostin jo silloin, että tää on nyt tää kauhein kohta, tästä selvitään. Ja sitten selvittiin!
Sitten kun Alppu lopulta nukahti syliin, mäkin nukuin Tikiä vasten tovin. Mulla oli äitiyspakkauksen makuupussi mun ja Alpun välissä, niin vavvi ei kuumentunut liikaa. Välillä joku ympärillä olevista vauvoista (niitä oli ainakin kaksi) alkoi huutaa, jolloin Alppu meinasi herätä. Mutta sitten sain taas ns. rintatainnutettua sen. Imetys on fantasttinen, fanttastinen keksintö.
Kun laskeutuminen aloitettiin, ja osissa katsottu Bridget oli saatu loppuun, olin valtavan helpottunut. Olo oli toki tokkurainen ja epätodellinen, mutta kuitenkin hyvin onnellinen.
Bangkokin päässä asiat rullasivat nopeasti eteenpäin, ja alta aikayksikön (eli noin tunnissa, joskin tunti on aikayksikkö) oltiin selvitty maahantulomuodollisuuksista ja saatu kaikki kamamme. Otettiin taksi kentältä kohti Bangkokin Chinatownin majoitusta (joka mainitaan täällä). Koska turvaistuimia ei täällä ole takseissa, pidin Alppua kantorepussa ja laitoin turvavyön menemään meidän välissä. Nukahdettiin välittömästi molemmat ja herättiin noin tunnin päästä hotellilla.
Ja mikä nautinto olikaan päästä suihkuun, ilmastoituun huoneeseen ja valtavaan sänkyyn. Matka oli alkanut.
Mun neuvot (11 kuukautta vanhan) vauvan kanssa lentämiseen:
Maissinaksut ja hedelmäspruutit messiin.
Ota myös itsellesi evästä.
Babywipesit pelastavat maailmassa kaikki tilanteet.
Sano heti koneeseen tullessa tuntemattomalle vierustoverille jotain mukavaa, niin voitat hänet puolelleen eikä hän kehtaa enää raivota lapsen ulinasta.
Sido leluihin naru, jotta voit vetää ne helposti ylös, kun lapso saa heittelykohtauksen.
Yksi lastenkirja on hyvä. Esimerkiksi "Missä tukka? Musta tukka" -kirja on eeppinen viihdyttäjä. Toki myös lentokoneen laminoitu turvallisuusselostus pitää vauvan kiinnostuneena tovin.
Muista varavaipat. Meidän bebbelillä oli ainakin nelikuisena tapana vääntää kakluunit koneen noustessa. Lentokoneen vessassa on muuten todella kätevä laskettava vaipanvaihtotaso.
Myös varavaatteet kannattaa muistaa. Jotkut ottavat jopa itselleen, eräänkin ystäväni nakero oli yrjönnyt isänsä t-paidalle, ja isä oli joutunut istumaan loppumatkan pelkällä villatakilla rintakarvat hulmuten. Aika David Hasselhoffia!
Tämä lentovinkki pätee myös ilman vauvaa: Pakkaa ruumaan menevään rinkkaan miltei täysi vesipullo. Se on ihana ylläri perillä kohteessa, kun janottaa pitkän lennon jälkeen.
Lisäksi: pakkaa käsimatkatavaroihin tyhjä pullo ja täytä se kentällä (lastenhoitohuoneissa on yleensä sellaiset hanat, joista saa väännettyä veden kylmäksi). Ei lopu vesi koneessa.
Pidä mukana huulirasvaa itsellesi.
Jos koneessa voi vielä vaikuttaa paikkoihin, älä mene istumaan lähelle muita vauvaperheitä. Itkevä vaavi on kuin domino: seuraava vavveli herää.
Jos istut ihan normipaikoilla ilman vauvakaukaloa ja teitä on kaksi aikuista, paikkojen valinta on kinkkistä. (Alle 2-vuotiashan lentää ilmaiseksi huoltajansa sylissä, ja minä pihi en todellakaan mitään omaa paikkaa sille maksa.) Keskipaikka + käytäväpaikka on siitä hyvä kombo, että vavvun kanssa voi lähteä käppäämään usein (toimi meillä). Toisaalta ikkuna + keskipaikka on mainio, jos vauva suostuu nukkumaan lattialla esimerkiksi äitiyspakkauksen makuupussin päällä.
Ei kannata istua ihan takana, koska sieltä vyölaukkunsa hävittävät ördääjät tulevat mekkaloimaan ja hakemaan lisää vinkkua pitkin lentoa.
Käppäile menemään tarpeeksi usein. Jos vessaan on jono, niin sehän on vain hyvä: saat tekosyyn keekoilla käytävällä vauva sylissä tarpeeksi pitkään.
Ottakaa ruuat eri aikaan, beebo sylissä on hankala nauttia valkkarista. (Lentokoneruuasta on hankala nauttia ilmankin beeboa.)
Lentokoneen hurina peittää todella mukavasti lapsen karjumista allensa. Hyvin se matka menee, ällös sure!
Tuleeko mieleen muita kikkoja vauvan tai lapsen kanssa lentämiseen?